ROUVA FALK.
Ja sillä aikaa olen minä tullut vanhaksi —
HAGBART.
— Te —! —
ROUVA FALK. — ja luulevaksi ja vaivaloiseksi, — mutta te olette nuori nuorten, iloinen iloisten joukossa! —
HAGBART. Teissä on enemmän nuoruutta, kuin minussa. Monimuutteinen! Semmoisena, kuin nyt olette, pysytte elämässä, — aina uutena. Kukin ikäkausi on teihin valava uutta ihanuutta, elosampaa voimaa. Luuletteko minun käsittäneen teitä puoliksi, tai rakastavan teitä puoliksi? Ensinnäkin tahdon sinun sielusi liekin ääressä minä istua. Totuuden voima on vetänyt minua luoksesi. Sinä käsittämätön, koko elinkautena en saata tulla valmiiksi sinun suhteesi.
ROUVA FALK. Tämä on kuin välisti keväällä. Ilma viettelee ulos ja hurmaa; mutta se saattaa kuolettaa.
HAGBART. Sinä rakastat minua! Sen tiesin ennen tänne tuloani. Näin sen heti tultuani. Rakkaus on sinun elosi henkenä; en ole milloinkaan nähnyt sitä kenessäkään muussa ihmisessä niin. Sentähden ovat ne mielenkuvaukset, joita olet nähnyt, ne kaipaukset, joita olet tuntenut, varmaan olleet suunnattomat. Ja kun sitte tarjotaan sinulle rakkautta todellisena, eheänä, vapiset sa —!
ROUVA FALK. Ei, tuommoista käsittäväisyyttä en luullut mahdolliseksi! Se tulistuttaa kaikki hengen voimat; se —
HAGBART. — Mutta enkö ole niin käsittänyt sinua alati, jolloin olemme yhdessä puhuneet?
ROUVA FALK.
Olet.
HAGBART.
Eikö se siis todista, että me kaksi —?