PIISPA (joka tarttuu hänen toiseen käsivarteensa).
Ällös käykö yksin.
ISOÄITI. Kuulin Hagbartin äänen; — se oli ihan luja, ja niinpä arvelin: nyt on jotakin tekeillä.
HAGBART. Eikäpä olekaan mitään muuta kuin hyvää! Setä suostuu, setä on jalo, setä tekee kaikki, kaikki hyväksi jälleen — ja enemmänkin! Oi Jumala — mummu, ettäs olet noin vanha! Mieleni tekisi kantaa sinua käsivarsillani ja juosta ympäri.
ISOÄITI.
Ei, sitä saat olla tekemättä. (Talutetaan paikallensa.) — No —?
Mitähän muuta?
HAGBART.
Mitä muuta? En tiedä mistään muusta! Ei ole mitään muuta.
PIISPA.
On, Hagbart, on muutakin.
HAGBART. Sanot sitä kovin totisesti? Sinä olet aivan totinen — jopa liikutettukin —? Setä!
(Vaunut kuuluu tulevan.)
PIISPA.
Varros vähän, poikani! Varros vähän!
(Menee ulos pääovesta.)