Säveltäjä otti Magnhildin vastaan puhuttelematta häntä. Hän vain tervehti ja mennen suoraan pianon ääreen käänsi päätänsä ikäänkuin pyytääkseen vierasta tulemaan lähemmäs. Tämä lauloi sävelikköjä, toinen viitteillä oikaisi, yleensä katselematta häneen, koko tunti sujui tyynesti kuin mikäkin rauhainen toimitus; Magnhild oli siitä kiitollinen.
Hän meni opettajansa luota ylitse rouva Bangin puolelle. Tämä istui tai paremmin oikoi pitkänään sohvalla avattu kirja polvellaan, mutta edessään Magda, jonka kanssa hän puheli. Hän oli vakava tai pikemmin suruissaan. Hän katsahti Magnhildiin, mutta puhui edelleen tytön kanssa, ikäänkuin ei kukaan olisi tullut sisään. Magnhild jäi seisomaan, peräti pettyneenä. Silloin rouva Bang työnsi lapsen luotaan ja katsahti jälleen ylös. "Tule lähemmäs!" sanoi hän väsyneesti ja teki kädellään liikahduksen, jota Magnhild ei ymmärtänyt. "Istu tuohon lavitsalle, tarkoitan!" Se tapahtui. "Sinä olet ollut hänen luonansa?" Rouvan sormet olivat laskeneet irralle Magnhildin hiukset: "Solmu ei ollut oikein sidottu" — ja vähän jälkeenpäin taputtaen häntä: "Sinä olet suloinen lapsi." Rouva istautui ylös sohvaan, katsasti Magnhildia silmiin ja käänsi hänen päätänsä ylöspäin. "Olen päättänyt tehdä sinut somaksi, itseäni somemmaksi. Näetkös, mitä tänään olen ostanut?" Pöydällä Magnhildin takana oli pitkä kangaskäärö kesäpukua varten. "Se on sinua varten, se vaate on somistava sinua!" — "Mutta, rouva Bang!?" — "Älä sano mitään, ystäväni! Minä en ole onnellinen, jollen saa tehdä jotakin tämmöistä ja tässä on minulla lisäksi omat syyni." Hänen suuret ihmeelliset silmänsä ikäänkuin uiskelivat. "Kas niin nyt", sanoi hän ja nousi äkisti seisaalle. "Nyt syömme yhdessä päivällistä, mutta ensin pieni kävely, ja jälkeen puolisten pitkä kävely ja sitten laulua ja sitten suloinen lepo — hän suosii semmoista! —"
Mutta yhtä vähän pitkää kuin lyhyttäkään kävelyä syntyi, sillä sattui sade. Silloin rouva Bang heti kävi käsiksi Magnhildin kesäpukuun, jonka hän omien antamiensa mittojen mukaan sai siellä lähistössä neulotuksi.
He lauloivat yhdessä, jopa enemmän kuin edellisenä päivänä. Sähkösanomalla tilattiin kaksiäänisiä lauluja. Pari päivää jälkeenpäin ne saapuivat. Seuraavina päivinä useimmat mitä tarkimmin läpikäytiin. Magnhildilla oli joka päivä määrätty tuntinsa. Tande meni sille noudattaen samaa afäärimaista hiljaisuutta kuin ensi päivänä. Magnhild rohkaisi mielensä.
Ihmeellisiä päiviä nuo! Laulua ja uudelleen laulua ja yhdessä-oloa, enimmäkseen rouva Bangin luona, jossa he tuon tuostakin söivät sekä päivällistä että illallista. Toisena päivänä rouva mitä iloisimmalla tuulella, otellakseen taas seuraavana päivänä pahan päänsäryn poltteissa, jolloin hän, musta-puna-ruskearaitainen huivi kiedottuna päänsä ympäri turbaaniksi, istui tai makasi raukeasti uinaillen.
Heidän istuessaan muutamana päivänä yhdessä ja Magdan seistessä akkunan pielessä, lausui pienoinen: "Sinun tykösi, Magnhild, menee muuan mies, joka ontuu." Magnhild nousi peräti punastuneena.
"Mitä se on?" sanoi rouva Bang, joka päänsäryn poltteissa makasi sohvalla ja puheli kuiskaillen Tanden kanssa. "Aa, onko se —" Magnhild etsi hattuansa, löysi sen ja lähti. Hän kuuli avoimesta akkunasta lapsen puheen: "— — ontuva, ruma mies joka — —"
Skarlie teki sen vuoden työtä aavalla merenrannikolla. Siellä oli ulkomainen höyrylaiva joutunut haaksirikkoon, Skarlie ja pari miestä Bergenistä olivat ostaneet hylyn, sillä se voitiin korjata kulkukuntoon paljon vähemmällä rahankulungilla kuin alkuaan oli luultu. Olivatpa vielä erinomaisesti hyötyneet kaupasta. Skarlie johti puuveistäjän, maalarin sekä satulasepän työt aluksen korjauksessa. Nyt hän tuli kotia hakemaan lisää muonaa työmiehilleen.
Astuessaan taloonsa joutui hän heti ihmetyksen valtaan, joka ei ollut vähäinen. Kaikki kunnossa! Ja huoneet täynnä sulotuoksua! Magnhild tuli — sisään astui komea herrasnainen! Itse kasvot olivat muuttuneet. Ne olivat ikäänkuin avoimet, ja hiukset, vapaasti valuen kaulan ja hieman viettäväin olkapäiden yli loivat valonloisteen ohimoille ja koko vartalon ympärille. Hän jäi seisomaan kynnykselle käsi lukolla. Mies oli istautunut isoon tuoliin nurkassa, jossa hän pyyhki hikeä kaljulta päälaeltaan. Ensi kummastuksen ohi mentyä hän sanoi: "Hyvää päivää!" Ei mitään vastausta. Mutta Magnhild astui sisään ja sulki oven jälkeensä. "Kuinka hienoa työtä täällä on tehty! Onko se hyyryläisesi —?" Magnhild kipristi suutansa, pienensi silmiänsä ja katsoi kylmästi mieheen. Mutta tämä jatkoi sävyisämmin: "Hänkö se myös on sinulle uuden läningin neulonut?" Nyt Magnhild nauroi. "Kuinkas sinun nykyään käy?" kysyi hän hetkisen perästä. "Kyllähän ei sovi moittia, olen pian saanut asiani valmiiksi." Hän oli saanut olentoonsa vähän sen miehen leveilyä, joka hyötyisästi hoitaa asioitansa. "Täälläpä vasta lämmin lekottaa." sanoi hän. Aurinko oli juuri ikään paljastanut kasvonsa pitkällisen sateen jälkeen ja paahtoi niinkuin se osaakin syyskuun alulla. Skarlie oikaisi jalkansa niin pitkälle kuin käyrä sääri salli ja kallistautui taappäin samalla kun hänen valtavat kouransa jäivät riippumaan tuolin sivunojain ylitse alaspäin, niinkuin minkäkin merihirviön uimukset.
"Sinä katselet minua?" sanoi hän hullunkurisimmalla eleellään.
Magnhild kääntyi tutkivalla silmäyksellä akkunaan päin.