Magnhild oli rientänyt takaisin keittiöön ja seisoi voin, juuston ja maidon edessä, joita hänen oli kannettava sisään, seisoi ja itki.
Ovi aukeni, Skarlie tuli liikaten. "Olen levittänyt pöydälle liinan", sanoi hän, olematta vieläkään vallan vapaa naurusta, "sillä se kai oli tuon tarkoitus?" — ja nyt hän otti mitä oli esiin pantu, kappaleen toisensa perästä, ja kantoi sisään. Hän kysyi hyvänsävyisesti jotakin puuttuvaa, mitä lie ollut, ja sai myös vastauksen. Vähän jälkeenpäin nousi Magnhild itsekin ja asetti liedelle teevettä.
Puolta tuntia myöhemmin istuivat he molemmin vastatusten varhaisessa illallispöydässä. Nyt ei sanaakaan vastapäätä olevista. Skarlie kertoi työstänsä höyrylaivalla, mutta seisahtui samassa äkkiä, sillä Tande alkoi soittaa. Musiikkia tajuamaan oli hänellä herkkä aisti. Levotonna, melkeinpä vihaisena tuo soitto alkoi, mutta kuinka pian se kirkastuikaan! Ja se päättyi tuohon pikku sävelmään, joka aina siirsi Magnhildin takaisin hänen vanhempainsa kotiin, kaikkien veljesten ja sisarten valoisat rakkaat päähyet hänen ympärillään. Skarlie nautti oikein silminnähtävästi ja soiton loputtua hän ylisti sitä mitä hartaimmin. Silloin Magnhild kertoi laulavansa Tanden johdolla, tämän mielestä hänellä oli ääntä. Hän ei päässyt pitemmälle, kun soitto alkoi taas. Sen jälleen loputtua, sanoi Skarlie: "Tiedätkös mitä, Magnhild? Salli sinä sen miehen antaa sinulle kaiken opetuksen minkä voit häneltä saada, sillä hän on suuri taituri — ja muun kanssa eihän sinun ole mitään tekemistä!" Skarlie oli erinomaisen hyvällä jäällä, vielä silloin kun hän matkasta väsyneenä astui satulasepän työpajan yläpuoliseen suojaan ruvetakseen makuulle.
Hän pisti piippuunsa tupakkaa ja otti englantilaisen kirjan ynnä kynttilän mukaansa.
Magnhild tuuletti perinpohjin huoneita ukon perään, avaten kaikki ikkunat. Hän käyskeli kauan edestakaisin pimeässä, ennenkun laskeutui levolle.
Ensi aamuna hän hiipi takatietä kouluun ja palasi samaa tietä kotia.
Siellä, koulussa oli valloillaan suuri ilo erään tiedon johdosta, jonka Skarlie vast'ikään oli tuonut heille, että koko joukko käsityön tuotteita, joille hän oli sitoutunut hankkimaan ostajia kaupungeissa, oli saatu myydyksi tavattoman edullisesti. Skarlie oli kyllä kertonut hänellekin saman asian aamupuoliskon kuluessa, mutta hän oli ollut niin omien ajatustensa vallassa, että tuskin oli sitä huomannut. Tuskin se aine oli lopussa, kun joku tytöistä (se oli sillä tunnilla, jolloin molempia sekä täysikasvuisia että lapsia oli yhdessä) alkoi ihmetellä Magnhildin ulkomuotoa, että se oli ihan toisenlainen kuin edellisinä päivinä. He kysyivät silloin, puuttuiko häneltä jotakin. Eikä hänellä myöskään ollut sitä pukua, s.o. rouva Bangin, joka somisti häntä niin suuresti. Etenkin kyhmyniska Maiju ja pitkä, suurisilmäinen Lotta olivat äänekkäimmät sekä ilossa että kummastuksessa. Magnhild ei tuntenut olevansa oikein hyvillä mielin heidän seurassaan ja lähti varhain. Heti kotiin tultuaan hän sai ilmoituksen merimiehen vaimolta, että Tande odotti. Lyhyt ottelu — ja hän puki taas yllensä sen puvun, joka somisti häntä paraiten. Hänet otettiin vastaan samoin kuin eilen, toissapäivänä ja joka päivä, Tande tervehti keveästi kumartaen ja istuutuen pianon ääreen lyödä näpähytti alkusävelet. Hänen kartteliaisuudestaan erittäin tänä päivänä oli Magnhild hänelle niin kiitollinen, että hän, halutessaan palkita häntä siitä, ei löytänyt sopivaa keinoa millä sen tekisi.
Tultuaan portaista alas näki hän Skarlien ja rouva Bangin seisovan juttelemassa rouvan portilla. He nauroivat molemmin. Magnhild puikahti kenenkään näkemättä sisään ja tarkasti heitä pitemmälti.
Vilkasta eloa liikkui kumpaisenkin kasvoilla, siinä he kyllä olivat yhtäläiset, mutta siihen loppuikin kaikki yhtäläisyys, sillä niin rumalta Skarlie ei kumminkaan koskaan ollut näyttänyt kuin nyt rouva Bangin rinnalla. Kiiltonahkahattu, joka hänellä oli päässään, peitti päälliseksi vielä otsan, niin että koko kasvot saivat jotakin latistuneen näköistä, sillä otsa yksinään oli melkein kaiken muun kokoinen. Tässä silmänräpäyksessä vaivasi Magnhildia miehensä vastenmielisyys sormien perimpiin päihin asti.
Rouva Bang oli pelkkää vireyttä, hänen ympärillään vilkkui ja välkkyi, joko hän nakkeli päätään, niin että hiuskiharat aallehtivat, tai vaihtoi jalkaa seuraten myötä ylävarrellaan, tai torjui luotaan jonkun ajatuksen toisella kädellään tai kuvasi toisen elävällä kädenkäänteellä.