He nousivat kaikki seisomaan, kun Rönnaug astui sisään. Magnhild pyysi hänen katsoa kelloa. Tosiaankin se oli vasta kymmenen! Magnhild oli jo ollut kauan jalkeilla. — Ja laulanut?
Tytöt lähtivät tuomaan kahvia, munia y.m. ruokasaliin. Heti huomattuaan olevansa Rönnaugin kanssa kahden riensi Magnhild tältä kysymään, tiesikö hän, että Grong oli täällä. Rönnaug kertoi vast'ikään kohdanneensa hänet. "Niin", kuiskasi Magnhild, "hän on matkalla poikaansa peräämässä. Aatteleppas tuo on karannut morsiamensa kanssa! Sulhanen on 20-vuotias, morsian kai kuudentoista korvissa!"
"Siis runot?" — "Olivat tietysti sulhon sepittämät. Grong on raivoissaan. Olihan poika kasvatettava runoilijaksi!" He nauroivat molemmin. Poika puitukka oli todella harvinaisen lahjakas, kertoi Magnhild edelleen, ja isä oli hänen tähtensä lukenut jos jotakin, ja matkustellut hänen kanssaan Saksat, Ranskat, Englannit ja Italiat. Nyt piti pojan vielä saada jotakin vaikutusta mieleensä kotimaan luonnosta ja kansanelämästä, ja — kippis! — samassa tuo onkin tiessään!
Grongin askelia kuului portaista, joten ei sen enempää tullut juteltua. Mutta terävän tuikkeen he saivat ukon silmästä hänen sisään tultuaan. Hän asteli edes ja takaisin, kätkeytyen partaansa ikäänkuin metsään ja piillen silmälasiensa takana, niinkuin se joka kurkistaa kuvaansa kaivossa.
Istuttiin myöhäiseen aamiaispöytään, jossa papinrouva ujon ystävällisenä tervehti kutakin yksitellen. Kirkkoherra oli poissa koululla kokouksessa.
Aamiaisen jälkeen, jonka aikana Grong ei avannut suutansa muuta paitsi syödäkseen ja juodakseen, meni hän arkihuoneen ja eteisen lävitse suoraan ulos rappusille. Rönnaug meni pelotonna perään, koska tahtoi puhutella häntä. Grong huomasi sen ja tahtoi väistää, mutta saavutettiin ja hänen täytyi astella toisen kanssa tuonnemmas tien suuntaan. Mutta kuullessaan mitä kysymys koski, huusi hän: "Minä olen niin saakelisti suuttunut tuohon pitkään naiseen ja hänen ijänaikuiseen tarkoitusperäänsä, että minun suustani ette saa sanaakaan! Odotan sitäpaitsi kyytimiestäni." Hän tahtoi kääntyä pois, mutta Rönnaug piti nauraen hänestä kiinni ja palautti hänet puheen-aiheesen. Mutta ennenkuin Rönnaug ehti kertoa, mitä Grongin tarvitsi tietää, keskeytti tämä hänet.
"Ei sillä suoraan sanoen ole mitään tarkoitusperää ollenkaan, sen pituinen se tarina! — Entäs tuon laulu? Tande on niin usein kirjoittanut minulle tuosta laulusta. Nyt kuuntelin sitä tässä aamulla — ja tiedättekö mitä? Virheetöntä säntillisyyttä, puhdas nuotti, tekniikkaa, niin tietysti, mutta ei mitään kuvitusvoimaa, ei mitään sieluun sattuvaa, ei sisältöä — ja mistä saakelista hän sitä olisi saanutkaan?
"Jos hänellä olisi ollut kuvitusvoimaa, olisi hänellä myös ollut tarmoa ja semmoisilla laulukeinoilla, semmoisella tekniikan taidolla hän olisi ollut laulajatar — olipa sitten löytynyt Tandea tai ei, oli sitten ollut Skarlien tai Farlien kanssa naimisissa?"
Grongin puheen karkeasta ja törkeästä muodosta huolimatta saattoi siinä kuitenkin olla senverran totta, että kannatti suoria hänelle oikein selville Magnhildin historia. Grong ei kyennyt vastustamaan sielunelämän esityksen viehätystä. Hän oli tuota pikaa pelkkää korvaa, unohti sekä suuttumuksensa että hevoskyytinsä.
Hän kuuli siitä Magnhildista, joka tuskin viitsi pukea yllensä ja antoi Skarlien tehdä ja sanoa mitä tahansa, mutta joka samassa kuin Skarlie mainitsee Tanden ja hänen nimensä yhdessä — s.o. murtautuu sinne missä Magnhild asuu piilossa — heti paikalla karkaa hänen luotansa Amerikkaan! Eikö siinä kenties ollut tarmoa?