Grong sai kuulla siitä Magnhildista, joka estettynä suurimmasta ei mielinyt mitään enää. Suhde Tandeen asetettiin ilmi selville: tunsihan Grong sen jo osittain Tanden omien sanojen perusteella. Rönnaug luuli olevankin oikeinta kertoa hänelle Tanden kirjeestä; tämän hän muisti, se kun oli niin syvästi häneen vaikuttanut. Ja mitä se nyt vaikutti myös Grongiin! Kuinka raskaalta lieneekään kerran tuntunut tästä miehestä luopua siitä mihin hän ensin oli luullut olevansa aiottu? Ja nyt taas heittää poikansa menneeksi? Kuinka olivat Rönnaug ja Magnhild hennoneet nauraa jotakin semmoista — kuten he vielä tänä aamuna olivat tehneet!
"Lohdutustako siinä ajatuksessa, että meidän tarkoitusperämme on korkeampi ja moninaisempi kuin mitä itse näemme? Niin sille, joka tahdottomasti ja sokeasti alistuu tuon tuntemattoman hallituksen alle. Minä en sitä voi!" Hän nosti nyrkistyneen kätensä, mutta antoi sen hiljaa vaipua. "Onko rikos ohjata määrätyitä tarkoitusperiä kohden, panna tahtonsa, edesvastuunsa siihen mukaan? Katsos hyönteistä tuossa. Se kulkee oijeti eteenpäin, se tahtoo varmaan jotakin. Nyt poljen sen kuoliaaksi. Kas noin!"
Hetken perästä hän jatkoi: "Olisittepa nähnyt vaimoni! Hän kiiti tietänsä liehuvin lipuin — silmät, ajatukset säkenöivät. Minnekä? Juuri silloin kun hän minun avullani alkoi saada selville kykynsä ja tehtävänsä, hän sammui. Tähdenlento!
"Minulla oli ystävä. Kuinka lahjakas ja innokas! Kuinka kaunis hän olikaan! Kahdenkymmenen ja muutaman vuoden ikäisenä hän kaatui tanskalaisella sotavallilla hädin mainittuna, hädin muistettuna! Tähdenlento!
"Mutta mikä huolenpito olennoista, jotka eivät tahdo eivätkä voi mitään! Tuo kalastaja Norrlannista ('Pohjoismaalta') pelastui yksinään, kun kokonainen pitäjä sortui häviöön. Ja hän sai elää yli 60 vuotta, tyhmänä kuin se turska, jota hän merestä veteli.
"Vai muittenko vuoksi? Samanaikuistenko kasvattamiseksi? Jälkipolvienko hedelmän edistämiseksi? Niin niin! lohduttakaa te sillä itseänne! Minun täytyy, voidakseni niin tehdä, itse nähdä, itse tuntea se. Myyrän elämää pimeässä ja sattuman varassa minä en osaa elää, enpä edes vaikka saisin todistuksen siitä, että kerran kaikki valkenee, nimittäin haudan tuolla puolen. Ihmettelen niitä, jotka sitä osaavat!"
"Toisin sanoen: te halveksitte niitä!" väitähti väliin Rönnaug. Grong katsahti häneen, mutta ei vastannut.
Rönnaug halusi mielellään tietää, mihin nyt neuvottaisi Magnhildia. Grong vastasi rivakasti: "Työtä tekemään!" — "Määräsuuntaakin vailla? Työtäkö vain tekemään?" — Grong pysähtyi. "Sanonpa teille, hyvä rouva, yhden asian. Magnhildin onnettomuus on ollut siinä, että hän on kaiken ikänsä saanut ihan itsestään kaikki, mitä hänellä piti olla, joka aterian, joka puvun. Jos hän olisi ollut kovassa työssä tai kasvattanut lapsia, ei hän olisi unelmia haparoinut." — "Siis tehdä työtä ilman tarkoitusperää?" toisti Rönnaug. — "Niit' on niin monenlaisia tarkoitusperiä", sanoi Grong äreästi ja vaikeni siihen. Silminnähtävästi hän oli kiertänyt piirinsä umpeen ja seisoi taas lähtökohdalla vihoissaan siitä, mitä oli sattunut hänelle itselleen.
He olivat pyörtäneet ja seisoivat jälleen kauniissa koivukujanteessa talon tykönä. Sieltä he kuulivat laulua, menivät likemmäs, pysähtyivät ja kuuntelivat tarkasti. Sillä akkunat olivat auki ja joka sävel soi kirkkaana puhtaana. "Siinä äänessä on viattomuutta", Grong virkkoi, "se on kyllä totta. Mutta viattomuus on vain passiivinen ominaisuus." He astuivat edemmäs.
"Ei siis kuitenkaan pelkkää tekniikkaa?" kysyi Rönnaug.