BOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen — minä en vaadi, minä muistutan vaan lupauksestanne — ja monesta sittemmin annetusta.
KUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni teidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta mitään.
BOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti kun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja nykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en tunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! —
KUNINGATAR. Te peloitatte minua, — kuinka voisin teitä lempiä?
BOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme hyvästi yhdessä.
KUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?
BOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. — Tehkää minulle mitä tahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin käskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!
KUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua kun teidän soturinne ympäröivät.
BOTHWELL. Käske heidän mennä pois!
KUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, — ja älkää enää palatko!