BOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata minkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. — Nyt teidän täytyy sitä koettaa!
KUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon toiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet. Ei, — ei! tämä on elävää kuolemata! — Ennemmin luovun kaikesta vallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!
BOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään maailmassa ole oikeutta siihen.
KUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en myöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!
(Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).
BOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat ikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat yhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois, sortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne veljes-sodan verivirtaan, — taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta pelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä hallitsen ja minussa on tahto!
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata meille lordien uskollisuutta?
BOTHWELL. Se on minulla!
KUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen perintö-oikeuttansa.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.