Surullinen morsiussaatto kulki nyt kirkkoon. Tosin sade teki, että sulhanen ja morsian saattoivat peittää kasvonsa joukon uteliaisuudelta, kunnes he pääsivät kirkkoon; mutta itse he tunsivat olevansa kuin kujanjuoksussa ja arvasivat, että heidän suuri seurueensa harmitteli joutuneensa viekotelluksi tällaiseen pilkanpitoon.
Kuuluisan pelimanni Ole Haugenin hauta oli ihan kirkonoven luona. Kaikessa hiljaisuudessa oli se tullut rauhoitetuksi alueeksi: joku suvusta oli pannut siihen uuden ristin, kun vanha juuresta oli lahonnut. Risti oli ylhäältä pyörän muotoinen, Ole itse oli niin määrännyt. Hauta sijaitsi aurinkoisella paikalla, siellä kasvoi kihisemällä kedonkukkia. Jokainen kirkkomies, joka kerran oli seisonut tällä haudalla, oli joltakin tuttavalta kuullut, että eräs herra, joka valtion kustannuksella oli keräillyt kasveja ja kukkasia näissä laaksoissa ja niitä ympäröivillä tuntureilla, oli tältä haudalta tavannut kukkia, joita saa muuten hakea penikulmien päästä. Tämä teki, että talonpojat, jotka muuten välittivät vähät siitä, mitä sanoivat "rikkaruohoksi", jonkinlaista uteliasta iloa, ehkäpä myöskin uteliasta arkuutta tuntien katselivat näitä kukkia; toiset kukkasista olivat harvinaisen kauniit. Mutta kun morsiuspari astui tästä ohi, huomasi Endrid, joka piteli Randin kättä, että tämä vavahti; sillä hänestä tuntui, että Ole Haugen tänään oli käynyt kummittelemassa. Heti senjälkeen rupesi hän taasen itkemään, tuli siis itkien kirkkoon ja itkien hänet talutettiin penkkiin. Sellaisena ei miesmuistiin yksikään morsian ollut tähän kirkkoon tullut.
Hän tunsi siinä istuessaan antavansa vahvistuksen huhulle, että hän todella oli myynyt itsensä. Kauhea häpeä, minkä se tuotti vanhemmille, teki, että hän hetkiseksi kylmeni ja saattoi pidättää itkunsa. Mutta alttarin juurella joku papin sana taasen pani hänen tunteensa liikkeelle ja paikalla tulvivat kaikki tämän päivän kokemukset hänen mieleensä; hetkiseksi tuntui hänestä siltä, ettei hän enää koskaan voi katsoa ihmisiä silmiin, kaikkein vähimmin vanhempiaan.
Kaikki jatkui samaan tapaan, ja sentähden mainittakoon vain, ettei hän päivällisillä saattanut istua pöydässä, ja kun hänet houkutuksin ja pyynnöin oli saatu illallispöytään, turmeli hän juhlamielen ja oli saatettava vuoteeseen. Häät, joiden piti kestää monta päivää, lopetettiin samana iltana. "Morsian on tullut kipeäksi", sanottiin.
Vaikkei kukaan niistä, jotka sen sanoivat tai kuulivat, sitä uskonut, oli se kuitenkin ihan totta. Hän ei enää ollut terve eikä hän tullut terveeksi. Ja seuraus tästä oli, että heidän ensimäinen lapsensa oli kivuloinen. Tietysti ei vanhempien hellyys siitä vähentynyt että he molemmat ymmärsivät tavallaan itse olevansa syypäät lapsen kärsimyksiin. He eivät seurustelleet kenenkään muun kanssa kuin tämän lapsen; kirkkoon he eivät lähteneet, he olivat käyneet ihmisaroiksi. Kaksi vuotta salli Jumala heidän iloita tästä lapsesta; mutta sitten Hän otti senkin.
Heidän ensimäinen selvä ajatuksensa tämän iskun jälkeen oli, että he olivat pitäneet lapsesta liian paljon; sentähden olivat he sen kadottaneet. Ja kun he sitten saivat toisen lapsen, eivät he tahtoneet uskaltaa kiintyä siihen. Mutta lapsi, joka sekin alussa tuntui sairaalta, virkosi ja kävi paljon reippaammaksi kuin edellinen, joten tila kävi heille vastustamattomaksi. Heille koitti uusi, puhdas ilo; he saattoivat unohtaa mitä oli tapahtunut, kun he olivat lapsen luona. Kun lapsi oli kahden vuoden vanha, otti Jumala senkin.
Muutamat ihmiset ovat surun valittuja. Juuri ne, jotka mielestämme vähimmin sitä tarvitsevat. Mutta nämä voivat myöskin rehellisimmin julistaa uskon ja kieltäymisen asiaa. Nämä molemmat olivat aikaisin yhdessä etsineet Jumalaa; tästälähin kohtasivat he toisensa ainoastaan Hänen luonaan. Elämä Tingvoldissa oli kauan ollut hiljaista, nyt se oli kuin kirkossa ennen papin tuloa. Työ jatkui keskeytymättä, mutta töiden lomassa viettivät aviopuolisot aina yhdessä pienen hartaushetken, jolloin he kohtasivat kadottamansa haudan tuolla puolen. Se ei muuttanut asiaa, että Randi pian toisen tappion perästä sai tyttären; molemmat kuolleet olivat olleet poikia eikä tyttö siitäkään syystä ollut vanhemmille mieluinen. Sitäpaitsi eivät he tietäneet saisivatko he pitää hänet. Mutta ilo ja terveys, joita äiti oli nauttinut ennen viimeisen pojan kuolemaa, olivat tulleet lapsen osaksi, jota hän kantoi; pian nähtiin, että se oli harvinaisen vilkas lapsi, äidin kauneus uinui siinä umpussaan. Kiusaus valtasi taasen nuo molemmat yksinäiset ihmiset, heidän teki mieli antautua toivomaan ja iloitsemaan lapsesta; mutta ratkaiseva toinen vuosi ei vielä ollut saavutettu, ja kun se saavutettiin, tuntui heistä siltä kuin he vain olisivat saaneet lykkäystä. He eivät uskaltaneet.
Molemmat vanhukset olivat pysytelleet hyvin syrjässä. Eipä noiden kahden mieleen tarttunut lohdutus eikä toisten ilo. Nuutti oli sitäpaitsi liian maailmallisesti vilkas jaksaakseen kauan istua suruhuoneessa tai säännöllisesti tullakseen hartaudenharjoituksiin. Sentähden muutti hän ruukille, jonka omisti ja joka tähän asti oli ollut vuokralla; nyt otti hän sen omiin käsiinsä ja pani siellä kaikki niin hauskaan ja hienoon kuntoon armaalle Astridilleen, että tämä, joka kuitenkin mieluimmin olisi ollut Tingvoldissa, pysyi siellä missä Nuutti oli ja nauroi hänen kanssaan sensijaan että olisi itkenyt lasten kanssa.
Eräänä päivänä oli Astrid käymässä miniän luona; hän näki pienen Mildridin ja huomasi, että lapsi kulki ihan yksikseen; äiti tuskin uskalsi koskea häneen. Ja hän näki, kun isä tuli sisään, hänen kohtelevan omaa ainoaa lastaan yhtä surumielisen pidättyvästi. Hän salasi ajatuksensa; mutta kun hän palasi kotiin oman rakkaan Nuuttinsa luo, kuvasi hän tälle miten hullusti asiat Tingvoldissa olivat; siellä oli nyt heidän paikkansa. Pieni Mildrid tarvitsi jonkun, joka uskalsi iloita hänestä; sillä siinä lapsessa oli suvulle kasvamassa hieno, kaunis olento. Hänen vilkas intonsa tartutti Nuutin, molemmat vanhukset panivat kokoon kamppeensa ja muuttivat kotiin.
Mildrid joutui siis isovanhempien luo, ja molemmat vanhukset opettivat vanhempia rakastamaan häntä. Mutta kun Mildrid oli viiden vuoden vanha, saivat he vieläkin tyttären, jolle antoivat nimen Beret ja sentähden pysytteli Mildrid enimmäkseen vanhuksien luona.