Nyt uskalsivat pelästyneet vanhemmat taasen ruveta uskomaan elämään! Siihen vaikutti osaltaan myöskin muuttunut mieliala heidän ympärillään. Toisen lapsen kuoleman jälkeen näkivät ihmiset aina, että he olivat itkeneet, mutta ei koskaan heidän itkevän; heidän surunsa oli ihan hiljainen.
Kaunis, jumalinen elämä Tingvoldissa oli kiinnittänyt palvelijat paikoilleen, ja sieltä kuului paljasta kiitosta talonväestä. He rupesivat itsekin tuntemaan tätä kaikkea. Sekä sukulaiset että ystävät rupesivat käymään heitä tervehtimässä ja kävivät yhä, vaikkeivät Tingvoldin väet käyneetkään vastatervehdyksellä.
Mutta kirkolla eivät he vieläkään olleet käyneet sitten hääpäivän. He kävivät ehtoollisella kotona ja pitivät itse hartaudenharjoituksensa. Mutta toisen tyttären tultua maailmaan teki heidän mieli itse olla kummeina, ja ensi kerran uskalsivat he lähteä kirkolle. Silloin kävivät he yhdessä lastensa haudoilla, silloin astuivat he yhdessä, sanoitta ja liikutuksetta Ole Haugenin haudan ohi ja koko kirkkoväki osoitti heille kunnioitusta. Mutta yksinäistä elämää he yhä jäivät elämään, ja hurskas hiljaisuus ympäröi heidän taloaan.
Täällä isoäidin luona lauloi pieni Mildrid eräänä päivänä morsiusmarssia. Suuresti pelästyneenä pysähdytti vanha Astrid työnsä ja kysyi, mistä kummasta hän sen oli oppinut. Lapsi vastasi oppineensa sen häneltä.
Vanha Nuutti, joka oli huoneessa, purskahti iloiseen nauruun; sillä tiesihän hän, että Astridin oli tapana hyräillä sitä, kun hän istui työtä tekemässä. Mutta nyt pyysivät molemmat, ettei pieni Mildrid koskaan vanhempien kuullen laulaisi sitä. Lapsihan aina kysyy: "miksi?" Mutta hän ei kysymyksiinsä saanut vastausta. Silloin hän kuuli uuden paimenpojan eräänä iltana puita hakatessaan laulavan sitä. Sen hän kertoi isoäidille, joka niinikään oli sen kuullut; mutta tämä vain vastasi:
— Hoh, hän ei tule täällä pitkäikäiseksi!
Ja seuraavana päivänä hän todella sai lähteä. Hänelle ei sanottu mitään syytä, mutta hän sai palkkansa ja matkapassit. Mutta Mildrid joutui sellaiseen jännitykseen, että isoäidin täytyi koettaa kertoa hänelle morsiusmarssin tarinaa. Kahdeksanvuotias tyttönen käsitti sen hyvin, ja mitä ei hän silloin käsittänyt, selveni hänelle myöhemmin. Marssin vaikutus hänen lapsuutensa elämään kävi suuremmaksi kuin mikään muu oli ollut tai tuli olemaan; se laski perustuksen hänen suhteelleen vanhempiinsa.
Lapsi vaistoaa uskomattoman aikaisin, kuka ihminen on onneton, ja osaa olla myötätuntoinen. Mildrid tunsi, että vanhempien luona piti olla hiljaista. Sitä lakia ei ollut vaikea noudattaa; sillä he olivat niin lempeät, puhuivat niin lakkaamatta, mutta hiljaa, hänelle lasten suuresta taivaassa olevasta ystävästä, että siitä valui taikahohde huoneeseen. Mutta morsiusmarssin tarina opetti häntä liikuttavasti ymmärtämään, mitä vanhemmat olivat saaneet kokea. Katkerat muistot hän varovasti sivuutti ja osoitti pidätettyä, mutta harrasta rakkautta kaikkeen siihen, minkä uskalsi heidän kanssaan jakaa, nimittäin heidän jumalanpelkoonsa, totuudentuntoonsa, hiljaisuuteensa ja työteliäisyyteensä. Sitä mukaa kuin Beret kasvoi, oppi hän saman; sillä naisen kasvattajakutsumus on hereillä heti lapsuudesta.
Isovanhempien luona pumppusi se elämä, joka ei saanut puhjeta esiin kotona. Siellä laulettiin ja tanssittiin, siellä leikittiin ja kerrottiin satuja. Ja niin jakaantui sisarten aika kasviniässä kahtaalle: toisaalla oli se syvä hellyys, jota he tunsivat raskasmielisiä vanhempiaan kohtaan hiljaisessa kodissa, toisaalla taas iloinen elämä isovanhempien luona; mutta sellaisessa sovinnossa se jaettiin, että vanhemmat kehoittivat heitä lähtemään vanhusten luo huvittelemaan ja vanhukset taas käskivät heitä menemään kotiin ja olemaan "oikein kilttejä tyttöjä".
Kun noin 12-16 ikäinen tyttö ottaa 7-11 vuotiaan sisaren uskotukseen, saa hän häneltä takaisin suurta hellyyttä. Mutta pikkutyttö käy siinä tavallisesti liian kehittyneeksi. Mildrid taas joutui voiton puolelle ollessaan samalla kertaa anteeksiantajana, lohduttajana, neuvojana ja vastaanottajana ja sellaisena hänen osalleen lankesi vanhempien ja isovanhempien hiljainen ilo.