Kun hän oli kuollut, kokoontuivat kaikki kuusi poikaa kantamaan häntä hautaan. Siellä oli sellainen tapa, että naisetkin seurasivat mukana hautaussaatossa: ja tällä kertaa seurasi koko pitäjä, sekä miehet että naiset, kaikki, jotka kynnelle kykenivät, yksin lapsetkin. Ensinnä asteli lukkari esilaulajana, sitten vainajan kuusi poikaa, kantaen kirstua ja sitten koko pitäjä, kaikki veisaten, niin että kuului pitkänvirstan päähän. Ja kun ruumis oli laskettu hautaan ja hauta luotu umpeen, kulki koko saatto kirkkoon, jossa nuorin poika samalla piti vihittämän; pojat olivat järjestäneet asiat näin, sillä yhteenhän ne oikeastaan kuuluivat. Kirkossa puhui pappi, isävainajani, uskollisuudesta, ja puhui sillä tavalla, että minusta, joka sattumalta olin joutunut kuuntelemaan, tuntui siltä kuin saarna olisi sulanut yhteen järven ja tunturien ja koko luonnon suuruuden kanssa.
ELÄMÄN ARVOITUS.
— Miksi me istumme tänne?
— Siksi että täällä on korkeaa ja valoisaa.
— Mutta täällä on äkkijyrkkää; minua pyörryttää; ja aurinko paahtaa liian väkevästi veteen; mennään kauemmaksi.
— Mennään sitten takaisin vihreään lehtimajaan; siellä oli niin kaunista.
— Ei, emme sinnekään! ja mies heittäytyi pitkäkseen ikäänkuin hän ei olisi jaksanut tai tahtonut mennä eteenpäin.
Nainen jäi seisomaan katsoen kiinteästi häneen. Silloin sanoi mies:
— Vasta nyt sinä saat selittää, miksi niin pelästyit, kun se vieras laivuri hämärissä astui sisään.
— Johan minä ajattelinkin! kuiskasi nainen ja näytti aikovan lähteä pakoon.