— On vain yksi keino, jolla sen asian voi auttaa, sanoi Ole Böen. —
Pitää ajaa elävä käärme piipusta sisään.
— Sen me kaikki tiedämme, sanoivat tytöt ja tahtoivat kuulla uutta.
— Nyt on talvi eikä käärmettä saa mistään, siksi ei Larskaan oikein luota pyssyynsä, sanoi Hans Voiden miettiväisesti.
— Hänhän tahtoo Nils Böeniä mukaan? kysyi Thorvald.
— Kyllä, vastasi Böenin poika, jonka piti tietää se asia, — mutta Nils ei saa lupaa äidiltä eikä sisarelta. Isä kuoli varmaan siihen iskuun, jonka hän sai syksyllä, kun otteli karhun kanssa karjakartanolla, eikä heillä enää ole muita kuin Nils.
— Onko se niin vaarallista? kysyi pieni poika.
— Vaarallista? sanoi Thorvald. — Karhullahan on kymmenen miehen äly ja kahdentoista voimat.
— Sen me tiedämme, sanoivat tytöt taas ja tahtoivat vihdoinkin kuulla jotakin uutta.
— Mutta Nils on samanlainen kuin isänsäkin oli; kyllä hän menee.
— Niin, kyllä hän menee, sanoi Ole Böen. -Tänään aikaiseen aamulla, ennenkuin kukaan väestä oli pystyssä, näin Nils Böenin, Lars Skytterin ja vielä yhden miehen pyssyineen lähtevän tunturille päin; eivätköhän vaan menneet pappilan kivikkojyrkänteelle.