— Oliko se aikaiseenkin? kysyivät lapset kuorossa.
— Ennen kukonlaulua! Minä olin pystyssä ennenkuin äiti iski tulta.
— Oliko Larsilla se pitkä pyssy? kysyi Hannu.
— En oikein tiedä; mutta se joka hänellä oli, oli niin pitkä kuin täältä tuonne tuoliin.
— Mutta jopa sinä valehtelet! sanoi Thorvald.
— Itsehän sinä sanoit, puolusteli poika.
— Ei, ei hän suinkaan enää käytä sitä pitkää pyssyä, jonka minä näin.
— Tämä oli joka tapauksessa niin pitkä, niin pitkä kuin — melkein täältä tuonne tuoliin.
— Vai niin; ehkä hänellä sitten kuitenkin oli se. — Ajatelkaa, sanoi
Marit, — nyt he ovat karhujen luona.
— Ottelevat ehkä juuri paraikaa, sanoi Thorvald. Syntyi syvä hiljaisuus; oli miltei juhlallista.