— Piru hänet periköön! Karhu, karhu! eikä hän saanut enempää sanotuksi.
— Onko se ammuttu? kysyi joku hyvin hiljaa; eivätkä muut uskaltaneet vetää henkeäänkään.
Thorvald istuutui ähkien ja puhkuen, vihdoin hän sitten nousi, kapusi penkille ja heilutti lakkiaan.
— Lähdetään! sanon minä; minä otan kaikki niskoilleni.
— Mutta minne me menemme? kysyi Hans.
— Ensimmäinen karhu on jo kannettu kotiin Ja muut jäivät vielä metsään. Nils Böen on saanut pahasti selkäänsä, sillä Larsin pyssy ei lauennut ja karhut tulivat ihan heidän kimppuunsa. Se poika, joka oli heidän mukanaan, pelastui vain sillä tavalla, että heittäytyi mahalleen maahan, ikäänkuin olisi ollut kuollut, eikä karhu koskenut häneen; heti kun Lars ja Nils olivat voittaneet omat karhunsa, ampuivat he hänen karhunsa. Eläköön!
— Eläköön! sanoivat kaikki tytöt ja pojat ja karkasivat ylös istuimiltaan ja ulos ovesta ja kivien ja kantojen poikki Böeniin, ikäänkuin ei koulumestaria olisi ollut koko maailmassa.
Tytöt rupesivat pian valittamaan, etteivät he pysy perässä, mutta pojat ottivat heidät väliinsä ja niin sitä mentiin.
— Varokaa, ettette koske siihen, sanoi Thorvald. — Välistä karhu rupeaa uudelleen elämään.
— Onko se totta? kysyi Marit.