Hän astui askeleen, taakseen katsomatta. Silloin huusi tyttö hänen perässään:
— Sinä olet nähnyt väärin, Öyvind. Poika pysähtyi.
— Siinä suhteessa ainakaan en ole erehtynyt, että sinä olet täysikasvanut tyttö.
Hän ei sanonut sitä, mitä Marit oli ajatellut ja siksi Marit vaikeni; mutta samassa näkee hän palavan piipunpesän edessään; se oli hänen isoisänsä, joka juuri oli kiertänyt kulman ja astui ohi. Hän pysähtyi.
— Täälläkö sinä, Marit, oletkin?
— Täällä.
— Kenen kanssa sinä puhut!?
— Öyvindin.
— Kenen kanssa sinä sanoit?
— Öyvind Pladsenin.