— Ei meidän tarvitse lainata koulukassasta, virkkoi äiti pojan mentyä.
Mies katsoi häneen pitkään.
— Köyhien ihmisten niinkuin me?
— Minä en pidä siitä, Tore, että sinä olet aina olevinasi niin köyhä, kun et kumminkaan ole.
Molemmat vilkaisivat poikaan, kuulisiko hän heidän puheensa. Sitten katsahti mies terävästi vaimoonsa:
— Sinä puhut oman järkesi mukaan. Äiti nauroi.
— Se on ihan niinkuin emme tahtoisi kiittää Jumalaa siitä, että meidän on käynyt hyvin, sanoi hän ja tuli vakavaksi.
— Kai Häntä voi kiittää ilman että vaatteissa on hopeanapit, arveli isä.
— Kyllä, mutta ei Häntä silläkään lailla kiitetä, että annetaan
Öyvindin mennä tanssiin sellaisissa tamineissa kuin hän eilen meni.
— Öyvind on torpan poika.