— Apuahan sinäkin tarvitsisit, Ole. Et pääse paljon käymäänkään etkä paljon tiedä näistä uusista viljelyskeinoista.
— Kuka minua rupeaisi auttamaan.
— Oletko sitten pyytänyt apua? Ole vaikenee.
— Minä olin kauan samanlaisissa väleissä Jumalan kanssa, sanoo koulumestari. — Et kohtele minua hyvin, sanoin Hänelle. — Oletko sinä sitten pyytänyt minulta hyvää kohtelua? kysyi Hän. Enhän minä ollut pyytänyt. Sitten minä pyysin ja senjälkeen on kaikki käynyt hyvin.
Ole on ääneti, mutta koulumestarikin on ääneti ja vihdoin virkkaa Ole:
— Onhan minulla lapsenlapsi ja hän kyllä tietää mikä minulle tuottaisi iloa, mutta hän ei tee sitä.
Koulumestari hymähtää.
— Ehkei se tuottaisi iloa hänelle. Ole vaikenee. Koulumestari lausuu:
— Sinua painavat monetkin asiat, mutta minun ymmärtääkseni talo sentään on suurin huoli.
Ole virkkaa hiljaa: