»Katsokaa eteenne!» Hurja melu kuului tieltä heidän edessään. Torvi raikui voimakkaasti. »Katsokaa eteenne!» Kuin ukkosenjyry kuului kiitävien kavioiden kopse illan hiljaisuudessa. Ne, jotka olivat verkalleen ratsastaneet vaunujen edessä, hajaantuivat nopeasti tiepuoleen pensastoon. Ja kuunvalossa välkkyvät miekat paljaina syöksyi joukko ratsumiehiä maantietä eteenpäin. Heidän huutonsa täytti illan ilman.
»Parturi! Lyökää kuoliaaksi parturi!» karjuivat he. »Parturi! Lyökää kuoliaaksi parturi!»
Beaucaire ehti töin tuskin temmata esiin miekkansa kun he jo olivat hänen kimpussaan.
»Apuun!» kuului hänen heleä huutonsa, kun hän kohottautui jalustinten varaan. »Apuun, François, Louis, Berquin! Apuun, François!»
Ratsumiehet kävivät suoraa päätä häneen käsiksi. Hän torjui ensimmäisen iskun, mutta yhteentörmäyksessä horjahti hänen hevosensa vaunuja vasten.
»Kehnot konnat!» huusi hän suuttuneena. »Saattaa lady vaaraan, toimeenpanna tämmöinen meteli ladyn läsnäollessa! Ajakaa eteenpäin!» huusi hän.
»Ei!» huusi lady Mary.
Ranskalaisen ahdistajat olivat naamioituja, mutta he eivät olleet maantierosvoja. »Parturi! Parturi!» karjuivat he käheällä äänellä ja asettuivat renkaaksi hänen ympärilleen.
»Katsokaa, kuinka hän käyttelee veistään!» nauroi Beaucaire, kun hänen miekkansa läpäisi erään kirjavan nutun. Hetkeksi hajotti hän renkaan ja väljensi piiriä ympärillään, ja lady Mary näki hänen kasvonsa säteilevän kuutamossa. »Roisto!» sähisi Beaucaire, kun hevonen luhistui hänen altaan ja, vaikka hänen oli suojeltava päätään sitä vastaan tähdätyiltä iskuilta, sai hän kuitenkin vedetyksi satulasta alas sen miehen, joka oli katkaissut eläinraukan kinnesjänteen. Mies putosi äkkiä maahan ja jäi siihen makaamaan.
»Eikö ole kohteliaisuus herralle, että olen hankkinut kuusi isoa miestä hänet voittaakseni?» lausui eräs syvä ääni.