»Ahaa, vai olette te täällä, ystäväni! vain hiukan taempana — toisten selän takana huomatakseni. Haha!»
Ranskalaisen aseenkäyttö osoitti hänen suurta taituruuttaan, varsinkin kun hänellä oli vain kevyt paraatimiekka. Mutta rengas pieneni, eikä hänen urheasta puolustuksestaan voinut ajan pitkään olla apua. Lady Maryn ratsupalvelijat ja kavaljeerit asettuivat ympäröimään vaunuja taisteluun sekaantumatta.
»Sir Hugh Guilford», huusi lady Mary epätoivoisena, »ellette te tahdo auttaa häntä, niin antakaa miekkanne minulle!» Hän olisi hypännyt vaunuista ulos, ellei sir Hugh olisi painanut ovea kiinni.
»Istukaa alallanne, lady Mary!» sanoi hän. Sitten kääntyi hän kuskin puoleen käskien: »Aja!»
»Jos hän ajaa, niin minä tapan hänet!» tiuskasi lady Mary kiivaana. »Voi, mitä kurjia pelkureita te olette! Annatte murhata herttuan ihan silmienne edessä!»
»Herttuan!» nauroi Guilford. »Häntä ei tapeta, ennenkuin — olkaa
rauhassa, neiti, selitys tulee kyllä. Onpa aika», sanoi hän kääntyen
Molyneux'n puoleen, »että se huijari saa, mitä hänelle kuuluu.
Kuulitteko, mitä lady Mary lausui?»
»Oli parturi taikka ei», vastasi Molyneux, »niin olisi minun sentään pitänyt häntä varoittaa. Hän heiluttaa miekkaa kuin herra. Oo oo! Katsokaa! Se on häpeä!»
Beaucaire seisoi nyt maassa. Hänen hattunsa oli pudonnut maahan. Valkoinen puku oli täynnä reikiä, näkyipä siinä jo punaisia täpliä. Oli kuin hänessä olisi ollut tusina miekkailumestareita, niin varovasti, valppaasti ja taitavasti hän taisteli. Raaka voima yksin ei voinut häntä voittaa. Hän nauroi kesken kaikkea lapsellisen hilpeästi.
»Uskokaa minua», sanoi Molyneux, »tuo mies ei ole parturi! Ei ole eikä ole ikinä ollut!»
Hetken näytti siltä kuin Beaucaire pääsisi voiton puolelle. Kaksi vastustajaa makasi jo maassa, muut ähkivät haavojansa, ja miekkailun mestari oli tosiaan jo torjunut hyökkäyksen, kun hänet voitettiin viekkaudella. Yksi hyökkääjistä hyppäsi maahan, livahti äkkiä hänen taakseen ja tarttui paksuin nahkakäsinein hänen miekkaansa. Ennenkuin Beaucaire sai temmatuksi aseensa irti, oli kaksi muuta tarttunut häneen kiinni ja kaatanut hänet maahan. »Apuun! Apuun, François!» huusi hän kaatuessaan. Hänen miekkansa oli poikki, mutta hänen äänensä oli heljä ja luja.