Chateaurien'in herttua hypähti pystyyn ilman apua ja kumarsi syvään lady Marylle.
»Pyydän kymmenentuhatta kertaa anteeksi, että olen syynä tällaiseen melskeeseen teidän läsnäollessanne», sanoi hän. Sitten kääntyi hän François'n puoleen ja sanoi tälle ranskaksi: »Senkin hutilus! Vain hetki, ja sinä olisit tullut liian myöhään!»
François polvistui hänen eteensä tielle. »Anteeksi!» sanoi hän. »Hänen korkeutensa käski meidän seurata kaukaa, jotta meitä ei huomattaisi. Tuuli oli pahasti hänen korkeutensa ääntä vastassa.»
»Katsokaa, mitä se minulle olisi voinut merkitä, pojat», sanoi hänen isäntänsä ja viittasi köysiä, joilla hänet oli aiottu sitoa, ja niiden vieressä olevaa ruoskaa. Palvelija värisi. Hänen kasvoissaan ilmenevä kauhu heijastui hänen kumppaniensa silmistä.
»Mitä, teidän korkeutenne!» François astahti taapäin ja kohotti kätensä taivasta kohti.
»No, eihän sentään niin käynyt!» sanoi Beaucaire.
»Ei voinut!» huudahti François.
»Ei. Ja te teitte tehtävänne hyvin, pojat» — nuori mies hymyili suopeasti — »oikein hyvin. Ja nyt», jatkoi hän englanniksi kääntyen lady Maryn puoleen, »sallinette minun kysyä ritareiltanne, mikä heidät on saanut ryhtymään liittoon maantierosvojen kanssa. Vai ettekö usko, että heidän kanssaan voi selvittää asiaa säädyllisellä tavalla».
Hän kumarsi jälleen ja ojensi neidolle kätensä auttaakseen tätä nousemaan vaunuihinsa, missä Molyneux tovereineen oli herättämässä henkiin lady Rellertonia, joka oli pyörtynyt. Mutta lady Mary teki kieltävän liikkeen, ja molemmat jäivät seisomaan paikalleen.
»Ruhtinas», sanoi neito, äänessä hiukan ivansävyä, mutta niin herttaisesti, että Beaucaire aivan kangistui onnesta. Samassa tunsi hän pistävää tuskaa ja painoi äkkiä kylkeänsä nutussaan näkyvän punaisen täplän kohdalta.