»Puhukoon sitten, mutta lyhyesti», sanoi lady Mary, »sillä minä tahdon totisesti päästä hänestä pian. Hänen olisi annettava selityksensä hyökkäyksestä ystävääni ja vaunujani vastaan veljelleni.»
»Valitettavasti ei hän ole täällä minua auttamassa», sanoi herttua. »Neiti, olivatko teidän vaununne uhatut? Minä koetin ainoastaan sovittaa syytä, johon olin vikapää Bathiin nähden, ja hävittää häväisyn, joka oli tapahtunut teitä kohtaan sen kautta, että —»
»Sir, sir, minun kärsivällisyyteni loppuu!»
»Pyydän tuhannesti anteeksi», sanoi Beaucaire. »Tahdotteko kuulla häntä, jos minä pyydän sitä teiltä, lady Mary?»
Neito teki nyrpeänä suostumuksen merkin.
»Neiti, minä puhun mahdollisimman lyhyesti. Kaksi kuukautta sitten tuli Bathiin eräs ranskalainen peluri, joka sanoi nimensä olevan Beaucaire, seikkailija, jolla oli mukanaan kortit ja nopat, ja kaikki seurapiirin miehet kävivät hänen luonaan pelaamassa, jolloin hän voitti heiltä suuria summia. Hän oli lyhytkasvuinen, mustatukkainen ja viiksiniekka. Hän esiintyi röyhkeästi kaikkialla, kunnes herra Nash suhditti häntä, kuten epäilemättä itse muistatte, kaivohuoneen salongissa, ja senjälkeen pysyi hän syrjässä. Herra Nash selitti — ja olkaa vakuutettu, neiti, että hänellä oli luotettavat tiedot — että tämä Beaucaire oli mahdotonta, viheliäistä, alhaista syntyperää ja todellisuudessa Ranskan kuninkaan lähettilään de Mirepoix'n palkollinen ja parturi. Hänen oikea nimensä oli Viktor. Vaikka miehen suunnaton röyhkeys näin tuli ilmi, ei hän lähtenyt tiehensä, vaan jäi Bathiin, missä kukaan ei enää halunnut puhua hänen kanssaan.»
»Joko lorunne pian loppuu, sir?»
»Vielä pari silmänräpäystä, neiti. Eräänä iltana kolme viikkoa sitten näin uljaiden vaunujen ajavan portaitteni eteen, ja minulle ilmoitettiin herttua de Chateaurien. Nuoren miehen käytös oli arvokas — ranskalaisen käsityksen mukaan — ja oli mahdotonta kieltää sen luontevaa varmuutta. Hän ilmoitti olevansa huvikseen matkusteleva ylimys. Hän sanoi asettuneensa Bathiin joksikin aikaa ja tahtoneensa heti tulla kunniakäynnille minun luokseni. Hänen olentonsa tuntui niin uskottavalta — itse asiassa olen minä ollut surkean helposti nenästävedettävä — ja hänen temppunsa niin rohkea, että minun ei johtunut mieleenikään epäillä häntä. Ja minä kadun katkerasti — vaikka nöyrimmästi nyttemmin olen hartaasti koettanut sitä hyvittää — että samana iltana, häpeä kyllä, esittelin hänet teille.»
»Häpeäkö, sir?»
»Malttakaa hiukan vielä, neiti, minä pyydän. Niin, häpeä! Te tiedätte, mikä asema hänellä on ollut Bathissa siitä illasta alkaen. Kaikki parveilivat hänen ympärillään, kunnes muutamia päiviä sitten kapteeni Badger julisti hänet huijariksi ja vannoi, että Chateaurien ei ollut mitään.»