»Anteeksi», keskeytti Beaucaire. »Olisi ollut paljoa parempi sanoa, että semmoista linnaa ei ole olemassa. Sehän olisi sananmukainen käännös. Miksette käskenyt hänen sanoa niin, herra?»
Lady Mary hämmästyi. Hän katsoi herttuaa ja kalpeni. Tämä jatkoi:
»Kapteeni Badger-parka sai samana päivänä miekanpiston —»
»Sen kapteeni Badger-parka ansaitsi», murahti Molyneux.
»— Ja silloin oli hänen vastustajansa kyllin röyhkeä sanoakseen, että hän taisteli muka minun vuokseni! Sinä iltana lähetti haavoittunut minua noutamaan ja kertoi minulle pöyristyttäviä asioita. Hän oli huomannut, että yksi Beaucaire'in entisiä palvelijoita nyt seisoi tämän Chateaurien'in asunnon ovella. Beaucaire oli kadonnut päivää ennen Chateaurien'in saapumista. Kapteeni Badger tarkkasi Chateaurien'iâ lähemmin heidän seuraavalla kertaa tavatessaan ja totesi, että tämä olikin kadonnut Beaucaire. Suuttuneena julisti hän hänet heti huijariksi. Hän ei kuitenkaan minua säästääkseen, tahtonut paljastaa, että mies oli Beaucaire. Hän tahtoi säästää minulta sitä nöyryytystä, että olin seurapiiriin tuonut parturin, mutta se salaisuus rasitti hänen mieltään, kunnes hän lopulta lähetti noutamaan minua ja kertoi minulle, kuinka asia oli. Minä suutuin ja ajattelin vain tämän rikoksen sovittamista. Minä tulin sir John Wimpledonin pitoihin. Siellä kerroin kuulemani sir Hughille ja näille muille herroille Me tarkkasimme miestä ja hämmästyimme, ettemme olleet ennen huomanneet asian todellista laitaa. Teidän armonne, nämä herrat ovat kunnon miehiä ja heillä on kylmän arvostelun kyky. Herra Molyneux oli hänen varamiehensä kaksintaistelussa kapteeni Badgerin kanssa ja oli sangen ylpeä siitä luottamustoimesta. Mutta herra Molyneux, sir Hugh, herra Bantison, jokainen tunsi hänet. Hänen hienoista kasvoistaan ja vaaleista hiuksistaan huolimatta oli seikkailija Beaucaire'in leima ilmiselvänä hänen otsallaan. Katsokaa häntä, neiti, uskaltaako hän asettua teidän tarkattavaksenne. Tehän näitte Beaucaire'in silloin, kun hänet ajettiin ulos. Eikö tuo ole sama mies?»
Beaucaire astahti neidon eteen. Tämän kalpeat kasvot värähtivät.
»Katsokaa minua!» sanoi Beaucaire.
»Oo, oo!» kuiskasi neiti käheästi ja vetäytyi vaunuin sisään.
»Onko se hän?» huusi herttua.
»Minä en tiedä — en osaa sanoa —»
»Vielä silmänräpäys! Minä pyysin näiltä herroilta lupaa saada piiskauttaa häntä ja siten sovittaa sen häväisyn, jonka onnettomuudeksi olin tullut tehneèksi Bathille ja varsinkin teille. He suostuivat siihen, etteivät estäisi minua eivätkä sekaantuisi asiaan. Minä läksin varhain pois sir John Wimpledonin juhlasta voidakseni panna aikeeni täytäntöön ja ruoskittaa tuota petturia teidän nähtenne, se kun olisi ollut asianmukainen hyvitys naiselle, jonka läheisyyteen hän on rohjennut tunkeutua.»