»Ah!»
»En koskaan!»
Ruusu putosi saattajan jalkoihin.
»Ruusu kuihtuu huomenna», lausui ääni hänen takanaan.
Herra de Chateaurien kääntyi ja katsoi säteilevin silmin Wintersetin herttuaa.
»On jo päivä», vastasi hän ja viittasi itää kohti. »Herra, eikö teille ollut kylliksi, kun saitte saattaa vaunuihin lady' Maryn tätiä? Lady Rellerton on vielä varsin komea nainen. Ihmeellistä, ettette näyttänyt onnellisemmalta.»
»Tuolla ruusulla on onnettomuutta uhkaava väri, luullakseni», huomautti herttua.
»Sillä on ruskon väri, veljeni.»
»Minä toistan, että se tuottaa onnettomuutta», sanoi toinen tyynesti.
»Se on ranskalaisen luonnolle sopiva väri. Haha!» huudahti nuori mies. »Mikä hinta olisi liian suuri? Ruusu on ruusu! Hyvää yötä, veljeni, hyvää yötä! Minä toivon, että näette unta ruusuista, punaisista ruusuista, vain kauniista punaisista punaruusuista!»