"Kiitos! Minä saan kuitenkin luvan astua alas."
Tällä kertaa sanoi neiti Porterin ääni nämä sanat. Taasen vaihdettiin kiihkeitä sanoja kuskin ja Horsnbyn kesken. Sitte kuului edellinen lausuvan:
"Jos hän tahtoo istua sisällä, niin antakaa hänen tehdä kuten tahtoo!"
Neiti Porter kiepsahti alas kuskipukilta. Hornsby riensi hänen jälkeensä. "Hetkinen vain, neiti", kivisteli hän, puoleksi hämillään, puoleksi häikäilemättömästi. "Ette ymmärrä minua, tahdon vain — —."
Mutta neiti Porter oli jo hypännyt vaunun sisälle. Hornsby tarttui ovenripaan, mutta tyttö piti vastaan sisältä päin, niin että heidän välillään sukeutui pieni taistelu. Tämä kaikki tuntui puolivalveillaan istuvasta Cassista unelmalta, kunnes hän vihdoin heräsi täyteen tajuunsa.
"Ettekö tahdo", kysyi hän äänellä, joka hänestä itsestään tuntui aivan vieraalta, "että mies tulee sisälle?"
"En!"
Tiikerin voimin tarttui Cass ulkona seisovan ranteeseen. Mutta hyvää tarkottava ritarillinen palvelus ei kuitenkaan tehnyt tarkotettua vaikutustaan, sillä samassa sysäsi Cass auki oven, jota neiti Porter oli suurella ponnistuksella pitänyt sulettuna. Raivoissaan heittäytyi Cass vastustajansa kimppuun ja tarttui hänen kurkkuunsa, jonka jälkeen hän näytti suurimmalla tyyneydellä odottavan mihin hänen vastustajansa aikoi ryhtyä. Ja heti ensi hetkessä oli hän tunkenut Hornsbyn vaunuista pois ja ulos kirkkaaseen kuutamoon.
"Hei, kuka ottaa ohjakset?" huusi nyt "vuoriston Kalle", mutta antamatta mitään vastausta hyppäsi kuski alas istuimeltaan ja juoksi erottamaan taistelijoita.
"Tahdotteko te ajaa vaunujen sisällä?" kysyi äsken mainittu "vuoriston
Kalle" Cassilta; mutta ennenkuin tämä oli ehtinyt vastata, kuului neiti
Porterin ääni vaunun ikkunasta: