"Vaikka päinvastoin juuri minä tunkeuduin rattaillenne. Kiitoksia paljo! Hyvästi!"
Tyttö viittasi kädellään ja peräytyi ajopelien luota. Cass olisi tahtonut antaa koko maailman, jos olisi rohjennut kutsua hänet takaisin; mutta hän istui liikahtamatta paikallaan, ja rattaat vierivät edelleen heidän molempain ollessa vaiti. Ensimäiselle poikkitielle tultuaan hyppäsi Cass alas rattailta. "Kiitoksia paljo!" sanoi hän ajomiehelle, ja tämä vastasi häntä uteliaasti katsellen: "Ei mitään kiittämistä! Mutta ensi kerran kun sellainen tyttö tahtoo ajaa näissä vaunuissa, en salli jonkun yksinkertaisen matkustajan asettua sitä vastaan. Hyvästi nuori mies! Laittakaa, ettette tule kotiin liian myöhään, muuten voisi joku tyttö ryöstää teidät mukaansa, ja mitä äitinne siitä sanoisi!" Mitä voi nuori mies tehdä muutakuin heittää pilkkaajaan sanomattoman halveksivan katseen ja lähteä tiehensä? Mutta tälläkin kertaa tunsi hän, että hänen arvokas asentonsa huonosti sopi yhteen sen suuren paikan kera, joka oli niin silmiinpistävällä paikalla hänen housuissaan, mutta joka sitä ennen oli kuulunut jauhosäkkiin ja jossa vieläkin saattoi lukea ironiset sanat: "Parhaita, hienoimpia!"
Tuli kesä lämpimine päiväpaisteineen ja lupauksineen runsaasta kukoistusajasta, jolleikaan runsaasta sadosta Blazing Starille. Pitkistä päivistä johtui, että kullankaivajat joutuivat luonnon kera lähempään kosketukseen, ja uudestaan heränneet toiveet astuivat entisen tyytymättömyyden sijaan. Tähän aikaan oli rahamiehiäkin helpompi saada vilkasemaan yksinäisiä vuoria kuin siihen aikaan, jolloin nousuvesi ja lumi teki kahlauspaikat ja polut kulkemattomiksi. Illalla ihanan päivän jälkeen istui Cass tupakoiden majansa oven edessä, kun hän kummikseen näki kymmenkunnan tovereitaan tulevan häntä kohden. Peter Drummond tuli etunenässä ja heilutti erästä sanomalehteä päänsä yläpuolella, ikäänkuin se olisi mikäkin voitonmerkki.
"Nyt on kaikki, kuten pitää ollakin, vanha Cass", hoilotti hän asettuen
Cassin eteen ja tunkien toisia takaisin.
"Mikä niin on?" kysyi Cass epäillen. "Sinä! Nyt sinä veikkonen voit haalia hieman kokoon —, nyt voit sinä olla kuin herran kukkarossa! Kuules vain!"
Hän avasi lehden ja luki suurella tyyneydellä, asettaakseen Cassin kärsivällisyyden, seuraavaa:
"Kadotettu. Jos se, joka on löytänyt sormuksen kirjotuksella: 'Cassille — May' — joka löydettiin maaliskuun 4 p:nä 186- maantieltä Blazing Starin luota — ilmottautuu Bookhamin poikien luona, Leveäkuja n:ro 1007, Sakramento, niin saa hän kunniallisen palkinnon, joko hän jättää takaisin itse sormuksen tai voi antaa lähempiä tietoja löytöpaikasta."
Cass nousi pystyyn, rypisti otsansa ja katsoi tovereihinsa hurjin, salamoivin silmin. "Ei! Ei! se ei ole ilveilyä", tyynnytti häntä tusina ääniä. "Se ei ole mitään ilvettä! Totta kuin pyhä raamattu! Ei mitään pilaa, Cass!"
"Tuossa on lehti! Sakramento Union'in eilinen numero. Katso itse", sanoi Drummond, ojentaen hänelle rypistyneen lehden. "Ja ajatteles vain, millainen onni sinulla on! Ei tarvitse näyttää itse sormusta. Jollei paksupää tuomari anna sitä takaisin, niin ei tee mitään."
"Lehdessä luetaan, ettei kukaan muu kuin löytäjä saa ilmottautua", lisäsi joku toinen, "niin että vanhusta itseään eikä Ranaka Joe'ta oteta lukuun."