Cass tahtoi heti alottaa kertomuksensa uudelleen. "Ei, ei, jättäkää se!
Juttu ei ole hauska eikä muuten merkillinen. Uskotteko te siihen?"
"Minäkö! Kyllä!" sanoi Cass tuohtuneena.
"Ah, kuinka onnellista! Mutta antakaa minun sitte nukkua!"
Cass, joka edelleen oli tuohtunut, mutta samalla tunsi olevansa sangen kiusallisella tuulella, ei sanonut enää tytölle sanaakaan. Kun vaunut pysähtyivät Blazing Stariin, kysäsi tyttö ohimennen: "Milloin alkaa tuo tunteellinen pyhiinvaellus?"
"Minun on noudettava hänet yhden aikaan", sanoi Cass eräänlaisella teennäisellä arvokkuudella.
Hän piti sanansa. Toverinsa tyynnytti hän lupaamalla heille kultaa ja kaikkea hyvää ja näytti samalla sen palkinnon, jonka oli jo saanut. Hän kuletti neiti Martimerin erästä polkua myöten, jonka ainoastaan hän itse tunsi, tielle majansa edustalle. Jännitys punasi nyt neidin muuten hieman kalpeat posket aivan veripunaisiksi.
"Täällä siis?" kysyi hän kiihkeästi.
"Täältä löysin sormuksen!"
"Ja ruumiin?"
"Sen löysin paljoa myöhemmin. Kauvempana tuolla päin, metsän toisella puolen, lähellä poikkitien risteystä."