"Ja jokainen, joka kulki sinne, täytyi aina kulkea ohitse?" kysyi neiti hymyillen samalla omituisesti ja pannen lisäksi kylmän, hermostuneesti vapisevan kätensä Cassin kädelle. "Eikö ole laita niin?"
"On, juuri niin."
"Menkäämme sitte sinne."
Cass riensi nopeasti edellä päästäkseen metsään niin pian kuin mahdollista ja välttääkseen kaikkia väijyviä katseita. "Tätä tietä on kulettu ennenkin — se näyttää tallatulta polulta."
"Kentiesi sen olen minä polkenut, tästä on lyhin tie metsään."
"Ettekö ole koskaan löytänyt mitään tältä polulta?"
"Olen jo sanonut, että sormus oli ainoa, mitä olen milloinkaan löytänyt."
"Niin, niin, sehän on totta! Siksi juuri kummastuittekin. Unhotin sen tuokioksi."
Puolessa tunnissa saapuivat he metsään. Kulkiessaan pitivät he tarkkaavaisesti silmällä tien kaikkia omituisuuksia. Kun he kulkivat maantien poikki ja Cass näytti murhapaikan, katsoi nainen hätäisesti ympärilleen ja kysyi: "Oletteko varma siitä, ettei kukaan meitä huomaa?"
"Aivan varma."