»Monsieur ei ymmärrä», intti hän. »Siihen hintaan tulee aamiainen myös, nähkääs.»
»Ja päivällinen?»
Hän oli kahden vaiheella ja katsoi taaskin terävästi minuun.
»Dollarilla lisää tulee päivällinenkin.»
»Olkoon menneeksi, madame!» huudahdin. »Maksan yhden viikon etukäteen.» Suoritin summan heti. »Mutta», lisäsin sitten, »muistakaa tuulettaa huone hyvin huomenna, täällä on niin ummehtunutta. Vaikka toisaalta Bethune teki luonnollisesti oikein varoessaan, ettei hänen sisarensa tekisi itselleen mitään pahaa.»
»Niin», vastasi hän nyökäyttäen päätään pistäessään huolellisesti ja ahnein ilmein rahat vanhaan kukkaroonsa. »Niin — se oli niin äkillistä hänelle — kaiketikin se oli äidin poismatkustaminen, joka sen sai aikaan, niin luulen.»
Nyökkäsin miettiväisenä.
»Kun he ensin tulivat tänne, kuusi viikkoa sitten, niin oli hän aivan terve. Mutta sitten hänen äitinsä sai jonkun paikan ja muutti pois; ja sen perästä hän ei mennyt koskaan ulos, vaan istui täällä ja itki tai ravisteli ovia ja ikkunoita. Hänen veljensä oli aivan epätoivoinen hänen suhteensa — hän ei antanut kenenkään muun hoitaa häntä. Mutta toivoakseni hän on nyt jo terve, lapsi raukka, sillä nyt hän on äitinsä luona taas.
»Tuliko äiti noutamaan häntä?» kysyin.
»Kyllä, vähän enemmän kuin viikko sitten, ja he lähtivät yhdessä. Tähän aikaan he ovat kyllä taas kotona rakkaassa Ranskassa.»