Olin näyttävinäni henkilöltä, johon asia ei lainkaan kuulunut, sillä pelkäsin, että kasvojeni ilme ilmaisisi minut. Salamannopeasti ymmärsin kaikki. Ei ollut enää mitään asiaa koskevaa, josta madame Jourdain olisi voinut minulle kertoa.
»Niin», toistin koettaen tehdä ääneni vakavaksi. »Niin, rakkaassa
Ranskassa!»
»Monsieur Bethune on itse ollut poissa viikon ajan», lisäsi hän »liikeasioissa. Hän ei ollut varma tulisiko enää takaisin, mutta maksoi kuitenkin meille viidenteentoista päivään asti.»
Nyökkäsin hänelle.
»Niin, huomenna siis muutan.»
»Laitan sen kuntoon, monsieur.»
Hetkisen olin kahden vaiheella. Käyttäisinkö hyväkseni valokuvaa? Oliko se välttämätöntä? Miten selittäisin, että se oli minun hallussani? Enkö jo tiennyt kaikkea, mitä madame Jourdain voi sanoa minulle? Menin portaita kohti.
»Nyt minun täytyy mennä», sanoin, »minulla on vähän asioita toimitettavana».
Ja me laskeusimme alakertaan yhdessä.
Ravintola oli juuri täyttymäisillään päivällisvieraiden sekalaisella joukolla, mutta pysähdyin ainoastaan vaihtamaan päännyökkäyksen monsieur Jourdainin kanssa ja riensin sitten pois. Pakolaiset olivat luonnollisesti käyttäneet ranskalaista höyrylaivalinjaa, ja kiiruhdin Morton kadulle, jonka päässä ranskalaisen linjan laituri oli. Erästä höyrylaivaa lastattiin juuri parhaallaan matkalle lähtöä varten, ja laiturikatos oli vielä avoinna. Eräs virkamies näytti minulle purjehduslistaa, ja silmäys siihen vahvisti arveluni. Torstaina huhtikuun kolmantena päivänä kello kymmenen oli La Savoie lähtenyt Hovreen.