Näihin kysymyksiin en voinut löytää oikeaa vastausta; harhailin vielä pimeydessä, ja pelkässä neuvottomuudessa panin vihdoin pois piipun, sammutin valon ja menin levolle.
XIII
Matkalla
Grahamin onnentoivotukset seuraavana aamuna ihan yllättivät minut.
»En odottanut milloinkaan sellaista perinpohjaista ja nopeata edistymistä, herra Lester», sanoi hän lämpimästi. »Olette suorittanut suurtyön!»
Viittasin hänelle, että kun kaikki kävi ympäri, niin menestykseni oli vain sattuman tulos. Jos olisin todellakin ollut terävä-älyinen, niin olisin heti ymmärtänyt tuon asemasillalla tapahtuneen äkillisen sairastumisen merkityksen, kiiruhtanut takaisin paikalle ja seurannut Martignya — kuten häntä vielä ajatuksissani kutsuin — sairaalaan hankkiakseni mahdollisesti hänen alkuperäisen osoitteensa. Jos sallimus ei olisi suosinut minua, niin olisin ollut yhtä kaukana arvoituksen ratkaisusta kuin ennen. Minä ihan värisin ajatellessani, miten heikosta langasta voittoni oli riippunut.
Mutta Graham ei halunnut kuullakaan minua; hän selitti, että ihmistä on arvosteltava hänen toimiensa mukaan ja että hän arvosteli minua ponnistusteni tulosten mukaan.
»Otetaanpas selvä, miten ystävämme voi!» sanoi hän vihdoin ja soitti sairaalaan.
Vastaukseksi tiedusteluumme ilmoitettiin, että potilas oli terveempi, mutta ei pääsisi sängystä kahteen kolmeen päivään.
»Jourdainin väki kertoo hänelle kyllä, että olen ollut heidän luonaan», sanoin. »He alkavat epäillä, ettei kaikki ole oikein, kun en tule tänään takaisin — vaikka toisaalta voivathan he myöskin odottaa minua pari päivää — heillähän on rahojani, ja yksi päivä on kaikki mitä minä tarvitsen. On sitäpaitsi mahdollista, etteivät he puhu asiasta mitään. He eivät hyödy siitä mitään — muuten heillä ei varmaan ole mitään tekemistä salajuonen kanssa. Joka tapauksessa en ole heidän ylettyvissään huomenna.»