Katsahdin varovasti vaunun ikkunasta asemasillan molemmille puolille, mutta en nähnyt hänestä vilahdustakaan, ja seuraavassa silmänräpäyksessä vierimme kolisten vaihderaiteiden ylitse. Huoaten helpotuksesta vaivuin sohvalleni. Ehkäpä olin todellakin eksyttänyt hänet!
Tunnin matkan kuluttua olimme Bouzevillen asemalla, jossa poistuimme matkatavaroinemme. Eräs rautatievirkamies ilmoitti meille, että saisimme odottaa kolme tuntia Les Ifsiin menevää junaa. Ja sitten? Niin, enempää hän ei tiennyt. Ehkä pääsisimme Etretatiin huomenna.
»Kuinka pitkä matka on tästä Les Ifsiin?» kysyi Royce.
»Noin kaksitoista kilometriä.»
»Ja sieltä Etretatiin?»
»Kaksikymmentä kilometriä.»
»Siis yhteensä kolmekymmentäkaksi kilometriä», sanoi Royce. »Miksi emme voisi ajaa hevosella, Lester? Voimme helposti taivaltaa tämän tien kolmessa tunnissa — korkeintaan neljässä.»
* * * * *
Se näytti todellakin paremmalta kuin odottaa epävarmaa rautatiekyytiä, siksipä aloimme heti haeskella ajoneuvoja. En voinut tässä työssä olla suureksi hyödyksi, englanninkieli kun oli tuntematon kieli Beuzevillessä, ja Roycekin sai panna kaiken kykynsä liikkeelle saadakseen itsensä ymmärretyksi, mutta vihdoin onnistuimme kuitenkin saamaan hevosen ja keveät vaunut ynnä kyytipojan, joka väitti tuntevansa tien. Kaikki tämä oli vienyt aikaa, ja aurinko oli jo laskemaisillaan, kun vihdoinkin lähdimme matkaan pohjoiseen päin. Tie oli sileä ja tasainen — ranskalaiset ymmärtävät pitää tiensä oivallisessa kunnossa — ja vierimme hyvää vauhtia ohi viljeltyjen kenttien ja pienten tupien, jotka näyttivät kuin nukketaloilta, ripoteltuina sinne tänne. Välistä sivuutimme jonkun miehen taikka naisen, joka raskain askelin pyrki tietä eteenpäin, mutta pimeys taajeni ja ilma tuli kolkommaksi ja kolkommaksi. Puolentoista tunnin kuluttua tulimme Les Ifsiin, ja täällä pysähdyimme syömään vähän illallista. Meillä oli hyvä syy onnitella itseämme sen johdosta, että olimme saaneet ajoneuvot Beuzevillestä, sillä täällä saimme tietää, ettei mitään junaa mennyt Etretatiin ennenkuin aamulla. Vahinkoa, jonka myrsky oli saanut aikaan pari päivää sitten, ei ollut vielä saatu korjatuksi, sähkölennätin oli yhä poikki, ja me varustauduimme siltä varalta, että tie olisi paikoittain tulvaveden alla.
Onneksemme nousi kuu taivaalle, niin että pääsimme eteenpäin ilman suurempia vaikeuksia, vaikkakin hitaasti; ja kello yhdentoista aikaan ajoimme riemulla Hotel Blanquetin, Etretatin parhaan ravintolan eteen.