Syötyämme ensin menimme heti levolle, sillä tahdoimme olla ylhäällä varhain aamulla, ja nukahdin siinä miellyttävässä varmuudessa, että vihdoinkin olimme päässeet monsieur Martignysta eroon.
XVII
Etretat
Olimme ylhäällä niin varhain, että hämmästytimme paksun, pienen ravintolanisännän, kun tulimme kysymään häneltä, mitenkä me löytäisimme syntyneiden rekisteritoimiston. Se oli aivan Rue Alphonse Karrin varrella, selitti hän, mutta sitä ei avattaisi ainakaan kolmeen tuntiin. Ehkä messieurs haluaisivat kahvinsa nyt? Ei, messieurs eivät halunneet kahviansa, ennenkuin tulivat takaisin. Miten he löytäisivät rekisterivirkailijan yksityisasunnon? Oh, hänen asuntonsa — se oli toinen asia. Hän asui vain lyhyen matkan päässä siitä, aivan kasinon vieressä, oikealle — meidän tarvitsi vain kysyä maitre Fingretiä — kuka hyvänsä voisi sanoa meille, missä hän asui. Mihin aikaan voitiin messieurs odottaa takaisin? Sitä oli mahdoton sanoa.
Lähdimme matkaamme ravintolanisännän seistessä ja tuijottaessa meidän jälkeemme — Rue Alphonse Karria pitkin, jonka molemmilla puolilla oli pieniä taloja alakerrassa olevine pikku puoteineen. Kolmen minuutin kävelyn jälkeen tulimme merenpoukamaan, joka muodosti kauniin, jopa ihanan taulun luotisuorine kallioseinineen ja iloisenvärisine kalasumppuineen. Mutta me pysähdyimme vain luodaksemme pikaisen silmäyksen siihen ja ohjasimme askeleemme vastapäisellä sivulla olevaa kasinoa kohti.
»Maitre Fingret?» kysyimme ensimmäiseltä vastaantulijalta, ja hän osoitti meille pientä taloa, joka oli puoleksi viiniköynnösten peitossa.
Koputus ovelle kutsui ulos notarion itsensä, pienen, kuivan, teräväkatseisen ja tavattoman eloisilla, valppailla silmillä varustetun miehen. Royce selitti asiamme jotenkin vaivaloisella ranskankielellä, käyttäen sen ohessa avukseen monia liikkeitä — ihmeellistä miten kädet kuitenkin voivat auttaa puhumaan! — Ja hetken kuluttua oli tuo pieni ranskalainen ymmärtänyt, mitä hän tahtoi ja kiiruhtanut innokkaasti noutamaan hattunsa ja takkinsa, sillä hän vainusi aulista palkkiota. Kiitos ranskalaisen hallituksen tarkkuuden ja perusteellisuuden, meidän ensimmäinen tehtävämme oli helppo, vaikka minun on myönnettävä, etten tiennyt, mitä meidän oli sitten tehtävä, kun olisimme saaneet vahvistuksen neiti Holladayn syntymäpäivään nähden. Mutta sallimus sai päättää riitä.
Notario avasi oven, vei meidät konttoriinsa ja tarjosi meille tuolit. Sen jälkeen hän otti syntymäluettelon vuodelta 1876. Se ei ollut mikään lavea kirja, sillä syntyneiden luku ei Etretatissa ollut yllättävän suuri.
»Nimi oli Holladay, luulen teidän sanoneen?» kysyi hän.
»Niin, Hiram W. Holladay», vastasi Royce nyökäyttäen päätänsä.