Nuorempi nainen kuivasi kyyneleensä ja lähti huoneesta.
Odotimme jännittyneessä hiljaisuudessa, silmät oveen kiinnitettyinä. Sitten kuului askelten ääntä portaista. Vielä silmänräpäys — ja hän seisoi kynnyksellä.
Hän tuli sisään verkkaisesti, hervottomasti, hänen kalpeiden kasvojensa näkeminen pisti sydämeeni. Sitten hän katsoi ylös ja sai nähdä Roycen seisovan siinä. Hän veti rajusti henkeä, hänen kasvoilleen valautui hehkuva puna ja silmät saivat äkkiä eloa ja loistoa.
»Voi, John!» huudahti hän ja horjui Roycea kohti.
Royce hypähti esiin, otti hänet käsivarsiinsa ja painoi häntä rintaansa vasten. Ilonkyyneleet herahtivat minulle silmiin katsoessani heitä. Loin sitten silmäyksen vanhempaan naiseen ja huomasin hänen silmäinsä loistavan ja huultensa väräjävän.
»Olen tullut sinua noutamaan, rakkaani», sanoi Royce.
»Viekää minut täältä», nyyhkytti hän, »ennenkuin se toinen tulee!»
Tässä hän keskeytti, sillä hänen katseensa oli sattunut ikkunapenkille, jossa »se toinen» makasi; ja kaikki väri pakeni taas hänen kasvoiltaan.
»Hän ainakin on saanut rangaistuksensa», sanoi Royce. »Hän ei voi enää tehdä sinulle mitään pahaa, rakkaani.»
Neiti Holladay nyyhkytti avuttomasti hänen olkapäätänsä vasten, mutta vähitellen hän tyyntyi ja vihdoin ojentautui suoraksi. Nuorempi nainen oli tullut takaisin huoneeseen ja seisoi katsellen uteliaana häntä, ilman jälkeäkään liikutuksesta.