»Tule, mennään!» sanoi nuori tyttö. »Meidän on lähdettävä kotiin ensimmäisellä laivalla.»
Royce pidätti häntä.
»On tapahtunut rikos», sanoi hän pitkäveteisesti. »Meidän on pidettävä huoli siitä, että se tulee rangaistuksi.»
»Rikos? Oh, niin, mutta minä annan heille anteeksi, rakkaimpani.»
»Rikoksen itseäni kohtaan voin ehkä antaa anteeksi, mutta on toinenkin rikos — murha…»
»Se ei Ollut mikään murha!» puuttui puheeseen Cécile Alix kiihkeästi.
»Vannon sen, monsieur. Ymmärrätteko? Se ei ollut mikään murha!»
Näin neiti Holladayn värisevän toisen äänestä, ja Royce huomasi sen myöskin.
»Minun täytyy viedä neiti Holladay ravintolaan», sanoi hän minulle.
»Tämä on enemmän kuin hän voi kestää — pelkään, että hän aivan sortuu.
Jääkää te tänne ja ottakaa selvä asiasta, Lester! Sitten voimme
päättää, mitä on paras tehdä.»
Niin sanoen hän vei nuoren tytön ulos huoneesta ja alas käytävää katsomatta ainoatakaan kertaa taaksensa. Minä katselin heidän jälkeensä, kunnes puut varjostivat heidät, ja käännyin sitten noiden kahden naisen puoleen.
»Nyt», sanoin, »pyydän saada kuulla kertomuksen.»