»No, juoni kehittyy ja kehittyy kuta enemmän sitä ajatellaan. Luulen sen kehittyneen silläkin aikaa, kun hän oli sitä toteuttamaisillaan. En epäile, etteikö se lopuksi olisi kehittynyt niinkin pitkälle, että hän olisi ottanut neiti Holladayn jollakin salaperäisellä tavalla hengiltä ja sitten olisi antanut hänen sisarensa asettua sijalle. Kukapa olisi saanut petoksesta selvän heidän oltuaan pari vuotta ulkomailla? Ja sitten — niin, sitten olisi neiti Holladayn sisar voinut mennä naimisiin Fajallensa kanssa jälleen ja ruveta lepäämään rikkaudestaan nauttien. Ja Fajallesta olisi tullut huomattu mies — hyvin huomattu mies. Hän olisi kohonnut ja kohonnut — korkealle.»
Seuralaiseni nyökäytti päätänsä.
»Touche!» huudahti hän.
Kumarsin kiitokseksi; tahdoin näet oppia ranskankieltä niin sukkelaan kuin asianhaarat sallivat.
»Frances ei kai nähnyt enää äitiänsä eikä sisartansa?»
»Ei, hän halusi mieluimmin päästä heistä.»
»Entä rahat?»
»Ne jätettiin arkkuun. Lähetin avaimen takaisin. Hän halusi niin.
Olihan äiti joka tapauksessa hänen äitinsä.»
»Tietysti; ehkäpä hän ei pohjaltaan ollut niinkään paha.»
»Sitä hän ei ollut», sanoin minä varmasti. »Mutta Martigny —»