»Olen ottanut mukaani vähän aamiaista teille, Royce», sanoin niin iloisena kuin voin. »Asian käsittely alkaa puolen tunnin kuluttua, parasta on, että syötte vähän.»
Ja minä avasin rasian. Hän katsoi siihen hetkisen ja alkoi sitten konemaisesti syödä.
»Näytätte aivan kuihtuneelta», rohkenin sanoa. »Eikö olisi parasta, että hankin teille lasillisen konjakkia? Se virkistäisi teitä.»
»Kuinka tahdotte», suostui hän haluttomasti, ja minä kiiruhdin toimittamaan asiaani.
Konjakki loi hänen kasvoilleen vähän väriä, ja hän alkoi syödä suuremmalla ruokahalulla.
»Tilaanko aamiaisen neiti Holladaylle?» kysyin.
»Ei», vastasi hän. »Hän sanoi, ettei hän halua mitään.»
Hän vaipui äänettömyyteen. Silminnähtävästi häntä oli kohdannut uusi isku minun poissaollessani.
»Mutta, herra Royce», aloitin, »meidän on vain toteennäytettävä alibi, niin koko tämä korttihuone romahtaa kumoon.»
»Niin, ainoastaan se», myönsi hän. »Mutta olettakaa, ettemme voi sitä tehdä, Lester.»