»Siinä tapauksessa…» aloitin, mutta pidättäydyin heti.
»Siinä tapauksessa?»
»Täytyy meidän keksiä joku toinen keino», lopetin veltosti ajatuksen.
»Onko olemassa mitään muuta keinoa, Lester?» kysyi hän kääntyen rajusti tuolillaan minuun päin. »Löytyykö mitään muuta ulospääsyä? Jos sellainen on, niin näyttäkää Jumalan nimessä minulle se!»
»Sellaisen täytyy löytyä», väitin innokkaasti, koettaen vakuuttautua siitä itse. »Sen täytyy olla olemassa, vaikka pelkään sen löytämisen vaativan aikaa.»
»Ja sillä aikaa tulee neiti Holladay pidettäväksi vangittuna!
Ajatelkaa, mitä se merkitsee hänelle, Lester!»
Olin ajatellut sitä. Olin yhtä epätoivoinen kuin hänkin — mutta löytääkseen virheen, heikon kohdan todistusketjussa, tarvitaan paremmat aivot kuin minun, sen tunsin. Olin äärimmäisen neuvottomuuden saaliina.
»No, meidän täytyy tehdä parhaamme joka tapauksessa», jatkoi hän tyynesti hetken kuluttua. »En ole kadottanut toivoa vielä — sallimus ohjaa usein tällaisia asioita. Pahimmassa tapauksessa uskon, että neiti Holladay tulee vielä muuttamaan mielensä. Mikä hänen salaisuutensa lieneekin, parempi on, että hän ilmaisee sen kuin viettää yhden ainoankaan tunnin vankilassa. Hänen yksinkertaisesti täytyy muuttaa mielensä! Ja kiitos, Lester, toimeliaisuudestanne, te olette puhaltanut minuun uutta elämää.»
Korjasin pois aamiaisen jäännökset, ja muutamia minuutteja sen jälkeen alkoi kansa jälleen täyttää huoneen. Vihdoin tulivat tutkintotuomari ja yleinen syyttäjä yhdessä, ja ensiksi mainittu koputti pöytään kehottaakseen hiljaisuuteen.
»Tutkinto jatkuu», sanoi hän, »neiti Holladayn ajurin, John Brooksin, kuulustelulla.»