Hän katsoi kummastellen minua; sitten hän nyökäytti päätään minun ottaessani hattuni ja lähtiessäni tunkeutumaan ihmisjoukon läpi. Tultuani ulos juoksin likimpään kangaskauppaan — kolme korttelia oikeuspaikasta, ja kuinka hirveän pitkät nämä korttelit sitten olivat! — sekä sitten takaisin tutkintosaliin. Rogers oli vielä sisällä, mutta silmäys Royceen selitti minulle, ettei hän ollut saanut urkituksi häneltä mitään uutta.
»Ottakaa te hänet huostaanne nyt, Lester!» sanoi hän istuutuessani hänen viereensä. »Minä olen ihan väsynyt.»
Rauhattomuudesta vavisten nousin ylös. Oli ensi kertaa, kun minulle oli uskottu pääosan esittäminen näin tärkeässä asiassa kuin tämä. Nyt minulla oli tilaisuus näyttää mihin kykenin. Ajattelepas, etteivät perustelmani pitäisikään!
»Herra Rogers», aloitin, »olette varmaan ollut silmienne suhteen huolissanne viime aikoina, vai kuinka?»
Hän katsoi hämmästyneenä minuun.
»Hm, kyllä, vähän», vastasi hän. »Vaikka ei niin paljon, että siitä maksaisi vaivaa puhua. Kuinka tiesitte sen?»
Itseluottamukseni oli palannut. Olin siis oikealla tiellä!
»En sitä tiennyt», sanoin, hymyillen ensi kerran sen jälkeen kun olin tullut huoneeseen. »Mutta epäilin sitä. Tässä minulla on muutamia erivärisiä kangaslappuja. Haluaisin nyt, että valitsisitte niistä sen lapun, joka on enimmän saman värinen kuin konttorissanne eilisiltana käyneen naisen puku.»
Minä ojensin hänelle kimpun kangasnäytteitä, ja sitä tehdessäni näin yleisen syyttäjän kumartuvan pöytänsä yli jännityksen ilme kasvoillaan. Todistaja katseli hitaasti näytekasan läpi minun silmäillessäni kuumeentapaisesti häntä. Royce oli aavistanut tarkoitukseni ja katseli myöskin tarkkaavasti toimitusta.
»Näiden joukossa ei ole ainoatakaan», sanoi Rogers vihdoin, »joka olisi aivan samanvärinen. Mutta tämä on jotenkin lähellä sitä väriä.»