Eräs nuori mies, joka nähdäkseni oli kävellyt edestakaisin käytävässä, seurasi minua hissiin.
»Anteeksi, ettekö ole herra Lester?» kysyi hän juuri sen lähtiessä laskeutumaan alas.
»Kyllä», vastasin ja katsoin kummastellen häneen.
Hän oli hyvin puettu ja hänellä oli eloisat, valppaat silmät ja merkikkäät, miellyttävät kasvonpiirteet. En ollut koskaan ennen nähnyt häntä.
»Menette kai syömään päivällistä vai kuinka, herra Lester?» jatkoi hän.
»Niin», myönsin vielä enemmän kummastellen.
»Toivoakseni ette pidä minua tunkeilevana», sanoi hän hymyillen hämmästyneelle katseelleni, »mutta olisin mielissäni, jos tahtoisitte syödä tänään päivällistä kanssani. Lupaan, että te tulette saamaan yhtä hyvän päivällisen kuin missään muualla New Yorkissa.»
»Mutta minä en ole päivällispuvussa», panin vastaan.
»Se ei tee mitään — enhän ole minäkään, kuten näette. Tulemme olemaan kahdenkesken.»
»Missä», kysyin minä.