»Mitä sanotte 'Studiosta'?»
Hissi oli nyt tullut pohjakerrokseen, ja me lähdimme siitä yhdessä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä seuralaiseni minusta tahtoi, ja kuitenkin voi sillä olla vain yksi selitys — sen täytyi olla jollakin tavalla yhteydessä Holladayn jutun kanssa. Jos vain ei — ja minä katsoin häneen taas. Ei, varmasti hän ei ollut mikään kujeilija — ja vaikkapa sellainen olisi ollutkin, niin minulla ei olisi mitään pientä seikkailua vastaan. Uteliaisuuteni voitti.
»Hyvä», sanoin, »otan tarjouksenne kiitoksella vastaan, herra —»
Hän nyökäytti hyväksyvästi.
»Nyt puhuitte kuin ymmärtäväinen ihminen ainakin. No niin, ette tule jäämään palkitsematta. Nimeni on Godfrey. Ei, te ette tunne minua, mutta minä esittelen kohta itseni. Tässä on ajuri.»
Nousin siihen ja hän seurasi. Minusta näytti kuin tänään olisi tavattoman monta ihmistä vetelehtinyt talon portin ulkopuolella, mutta muutamassa hetkessä me olimme poissa, enkä ennättänyt ajatella heitä sen enempää. Vierimme tiehemme Broadwayta pitkin ja poikkesimme sitten pohjoiseen tuolle kolmen mailin pituiselle, Union Squarelle vievälle suoralle tielle. Huomasin heti, että ajoimme tavattoman kovaa vauhtia ja että se aina lisääntyi ajajan saadessa vapaan ja avoimen tien eteensä. Seuralaiseni avasi katoksessa olevan luukun, kun poikkesimme Kolmannelletoista kadulle.
»Hyvinkö kaikki, Sam?» huusi hän.
Kyytimies virnisti meille aukosta.
»Kaikki hyvin, herra», vastasi hän. »Ne eivät voineet pysyä meidän mukanamme kauan. Ne ovat kaukana perässämme.»
Luukku pamahti taas kiinni, me poikkesimme Seitsemännelle puistokadulle ja pysähdyimme kohta senjälkeen Studioravintolan edustalla — harmaa ja pelottava ulkoapäin, mutta satumaisen kaunis sisältä. Seuralaiseni osoitti tien portaita ylös erääseen yksityiseen huoneeseen, jossa oli pöytä valmiiksi katettuna meille. Ostereita tuotiin sisään melkein ennenkuin olimme ennättäneet istuutua.