Rahat myydyistä osakkeista tulivat konttoriin seuraavan päivän iltapäivällä pienessä sinetillä varustetussa käärössä, johon oli merkittynä sisällys — sata tuhatta dollaria seteleissä. Graham käänteli miettiväisenä sitä kädessään.
»Parasta on, että sinä lähdet viemään tätä sinne, John», sanoi hän kumppanilleen. »Ja Lester voi seurata mukana.»
Royce pisti käärön taskuunsa, kutsuttiin ajuri, ja me lähdimme matkaan.
Ei mitään tapahtunut matkalla, ja puolen tunnin kuluttua pysähdyimme
Holladayn talon edessä.
Talo oli vanhanaikainen ruskea kivirakennus; se ei ollut enää muodikkaimmassa kaupunginosassa, joka oli siirtynyt keskuspuistoon päin, ja erilaatuisia myymälöitä alkoi tunkeutua seutuun; mutta se oli ollut Hiram Holladayn kotina neljänkymmenen vuoden ajan, eikä hän ollut koskaan halunnut muuttaa siitä. Tällä hetkellä olivat kaikki ikkunaverhot alaslaskettuina ja talo näytti autiolta. Menimme portaita ylös ovelle, ja heti soitettuamme sen avasi nainen, jonka vaistomaisesti tunsin olevan uuden kamarineidin, vaikka hän paljon vähemmän muistutti kamarineitiä kuin vanhahkoa keskiluokan työläisnaista.
»Tulimme tuomaan rahoja, jotka neiti Holladay pyysi herra Grahamilta eilen», sanoi Royce. »Minä olen John Royce, hänen liikekumppaninsa.»
Vastaamatta mitään viittasi nainen meitä astumaan sisään.
»Luonnollisesti meidän täytyy saada kuitti siitä», lisäsi päällikköni. »Minulla on täällä sellainen valmiina, niin että emäntänne tarvitsee vain kirjoittaa sen alle nimensä.»
»Neiti Holladay on liian sairas voidakseen ottaa teitä vastaan», sanoi kamarineiti lausuen huolellisesti sanansa. »Vien paperin hänelle ja hankin allekirjoituksen.»
Royce epäröi hetkisen. Muistuttelin, missä olisin voinut kuulla tämän äänen ennen. Jossakin, siitä olin varma — tämän vienon, hillityn, sointuvan äänen. Äkkiä säpsähdin — muistin! Se oli neiti Holladayn ääni silloin, kun hän nousi tervehtimään päällikköäni sinä aamuna tutkinto-oikeuspaikassa! Mutta ei — työnsin luotani heti sellaisen ajatuksen — sehän oli sulaa mielettömyyttä!
»Pelkään, että se ei käy päinsä», sanoi Royce vihdoin. »Summa on suuri, ja se on minun jätettävä henkilökohtaisesti neiti Holladaylle tämän todistajan läsnäollessa.»