Merkillinen katoaminen
Royce tarttui vapisten tuolinsa käsinojaan ja istui hetken aikaa mykkänä. Sitten hän kääntyi minuun.
»Tulkaa tänne, Lester!» sanoi hän käheästi. »Tarvitsin teitä kerran ennen, ja nyt tarvitsen teitä taas. Tämä koskee minuun niin läheltä, että en voi ajatella yhtenäisesti. Kuulkaa, tahdottehan auttaa minua?»
Hänen katseessaan oli rukoileva ilme, mikä ilmaisi äkillistä heikkoutta — rukoilu, jota olisi ollut mahdoton vastustaa, vaikkapa en olisi itse ollut asiasta niin innostunutkaan.
»Mielelläni», vastasin sydämeni pohjasta. »Tarjoan koko kykyni auttaakseni teitä, herra Royce.»
Hän vaipui takaisin tuolilleen ja huokasi syvään.
»Tiesin, että auttaisitte», sanoi hän. »Antakaa Thompsonin kertoa kaikki teille.»
Siirsin tuolin ja istuuduin vanhan hovimestarin viereen.
»Olette varmaan ollut monta vuotta Holladayn perheen palveluksessa, vai kuinka, herra Thompson?» kysyin antaakseni hänelle tilaisuuden vähän tyyntyä.
»Kyllä, hyvin kauan — lähes neljäkymmentä vuotta, luulen.»