»Siis ennenkuin neiti Holladay syntyi?»
»Niin, paljon ennen. Kohta naimisiin menonsa jälkeen herra Holladay osti talon Viidenneltä puistokadulta, jossa hän koko ajan sen jälkeen on asunut, jo silloin minä tulin sinne lakeijaksi.
»Herra Holladay ja hänen vaimonsa olivat kai onnelliset keskenään?» kysyin.
»Hyvin, hyvin onnelliset! He olivat niin rakkaita kuin olisivat olleet äskennaineita, aina rouva Holladayn kuolemaan asti. He olivat kuin luodut toisiansa varten.»
Vaikenin hetken miettiäkseni. Tämä, jos mikään, näytti kumoavan arvelun Holladayn suhteista johonkin toiseen naiseen, ja sittenkin, mikä muu selitys voi olla mahdollinen?
»Ettekö tiedä mitään, joka olisi häirinnyt heidän onneaan? Luonnollisesti», lisäsin, »ymmärrätte te, herra Thompson, että minä en tee näitä kysymyksiä sulasta uteliaisuudesta, vaan jos mahdollista päästäkseni salaisuuden perille.»
»Ymmärrän», vastasi hän nyökäyttäen. »Ei, mitään ei ollut olemassa, joka olisi häirinnyt heidän onneansa, paitsi eräs asia.»
»Ja mikä se oli?»
»Heillä ei ollut lapsia — ei viiteentoista vuoteen. Kun neiti Frances syntyi, tapahtui tietysti suuri muutos.»
»Hänhän syntyi ulkomailla?»