»Niin, Ranskassa. Itse kaupunkia en minä tiedä.»
»Tiedättekö, minä päivänä se tapahtui?»
»Kyllä, kesäkuun kymmenentenä 1876. Vietimme aina sitä päivää juhlapäivänä.»
»Oliko herra Holladay silloin vaimonsa luona?»
»Oli, hän ja hänen vaimonsa olivat olleet ulkomailla melkein vuoden ajan. Herra Holladay oli ollut vähän heikko, ja lääkäri oli kehoittanut häntä ottamaan pitkän lepoajan. Hän tuli kotiin muutamia kuukausia sen jälkeen, mutta hänen vaimonsa jäi ulkomaille. Miten olikaan, rouva Holladay ei enää koskaan tullut terveeksi. Hän oli poissa lähes neljä vuotta, ja herra Holladay kävi pari, kolme kertaa vuodessa tervehtimässä häntä. Lopuksi hän tuli kotiin kuolemaan, ja hänellä oli silloin lapsi mukanaan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan meistä näki neiti Francesin.»
»Herra Holladay piti tietysti paljon tyttärestään?»
»Kyllä, sen voi totuuden mukaan sanoa; hän vallitsi koko taloa», sanoi vanha mies yksinkertaisesti.
»Ja neiti Frances puolestaan piti isästään?»
»Niin, enemmänkin, hän ihan jumaloi häntä. Hän oli aina ovella ottamassa isäänsä vastaan, kun tämä tuli kotiin, söi aina päivällisen hänen kanssaan, he viettivät aina iltansa yhdessä. Hän ei välittänyt paljon vieraskutsuista ja muista sellaisista — kuulin hänen usein sanovan isälleen, että hän paljon mieluummin pysyi kotona hänen luonaan. Se oli oikeastaan isä, joka tahtoi, että hän eläisi enemmän maailmassa, sillä herra Holladay oli ylpeä hänen tähtensä, kuten oli syytä ollakin.»
»Niin», sanoin, sillä kaikki tämä sopi hyvin yhteen sen kanssa, mitä olin aina kuullut puhuttavan perheestä. »Muita sukulaisiahan ei ollut olemassa, vain kuinka?»