[181] Tämä pieni ja soma laulu — jossa kuvaillaan yhtä paikkoa kussa nuori-väki pyhä-iltana kiikuttamisella viettelöövät aikansa, ja joihen joukossa muutama kylän-vanhin keskusteloopi välillänsä, mitenkä saattaisivat tätä heijän vaarallista huvitosta hävittää; vaan joihen puhesta ainoastaan silloin-tällöin sanaa selitetään, tässä nuortein riehumisessa — löytyy painettu Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache, 1:sessä osassa p. 12; nimellä: Schaukellied; ja alakirjutettuna nenällä B; joka merkihtenöön Kirkkoherra Brockmannia Auderman pitäjässä.

[182] Meijän tuloo kostelemaan ja kiitoksella mainihtemaan niitä miehiä, jotka ovat saattaneet meillen sitä vähee tietoa, joka meillä muka on näistä Vatjalaisista. Näistä on erinomattain mainittavat oppiva Herra Ludolf And. Zeträus, joka oli niillä paikoilla syntynyt, ja joka tarinoi näistä, meijän Porthani vainoollen (lue Åbo Tidning, vuonna 1802, N:o 65); ja Narvan muinonen Pappi Herra Fredr. Ludolf Trefurt, joku variten vasten kävi heijän kylissä, heitä tiiustelemassa (lue Gadebuschin Versuche in der Livländischen Geschichtskunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck). Yks minun tuttavistani ja opisto-kumppalistain (Akademie kamrater) Herra Grundstroem, on näinnä viimeisinnä vuosinna ollut pappina silleen Suomalaisellen seurakunnallen, tässä samassa Kattilan pitäjässä; minä olen jo kahestikkin kirjuttanut hänellen, pytäin häneltä muutamia tiiustuksia näistä Vatjalaisista ja heijän kielestä, vaan en ole soanu niin vastaustakaan.

[183] Juvanpitäjässä Savossa löytyypi myös e.m. yksi kylä jota kuhutaan kolkon-peäksi; ja toinen taas, kolkon-taipaleeksi; josta selitetään että heijän kylän nimetkin ovat varsin Suomalaiset.

[184] Tällä Tschuudin nimellä nimitetään Suomalaisiakin Venäläisiltä, jota moni luuloo olevan yhtä, kuin Schyythit vanhassa tarinamuksessa.

[185] Se näyttää ikään kuin Lappalaisetkin oisivat ennen vanhuutessa tunteneet näitä Vatjalaisia, ja tulleet heiltä rasitetuiksi ja pahoin käytetyiksi, koska heijän nimi (tjude, vassjolats) vielä nytkin heijän kielessä merkihtee Vihollista. Muutoin on myöskin mainittava, että se sama Vatjalainen on pian yhtä-kuuluvainen kuin Votjalainen (votjak, votjäk) yks toinen Suomalais-sukuinen kansa, joka asuu Vätskin Kasanskin, ja yhessä osassa Orenburgskin Kuvernissa, Venäjässä, ja josta vasta enemmin.

[186] Lue Juustenin Chronicon Episcopor. Finl. p. 103. ja 140.

[187] Että se monessa sanassa eroittaiksen yhellä eli kahella nenällä on arvattava, e.m. illeminne ("ihminen, imeinen, inhiminen", — Vironkielellä, "inniminne, innimenne") mess ("mies", Virk. "mess") potjo ("poika" Virk. "poeg, poig, pois", — Lapk. "päitja, patja") tyär ( "tytär", Virk. "tyttar, tyttär, tyddar, tytrukka") j.n.e.

[188] Tälläisiä heijän kielessä löytyviä omia sanoja, on e.m. järky (tuoli), pellduschka (korvarenkas), riikka (yksi voatte, jota vaimoväk siotteloo peähäänsä; " ride t. rie " merk. taas Vironkielessä "liinaisia vaimon-voatteita"). Kolttana (punaisia sarkakaistoja heijän esliinoissa) m.m.

[189] Niin e.m. merkihtee Morsian Vatjalaisen kielellä lapsetointa vaimoa, niin naitua kuin naimatointakin, mutta ei sitä, mitä morsia Suomessa; tahi mårse Lapissa; ja morsja t. mörsja Virossa. Vatjalaiset kuhtuuvat tuvansa tahi pirttinsä riihi, jolla myö ymmäretään sitä huonetta, kussa puijaan viljojamme. Samalla tavalla kuhtuuvat Vermlannin, ja Sollöerissa Norissa asuvaiset Suomalaiset, tupiansa, saunoiksi; joka toistaa mitä olemme jo ennen sanoneet: että Suomalaiset ennen vanhuutessa sekä kylpivät että tappaisivat riihtänsä asuma-huoneissansa (lue Försök att förklara Taciti omdömen öfver Finnarne). Virolaiset kuhtuuvat tupiinsa tubba (tupa) r. ja pird (pirtti) ja tarra, d. (josta meijän sana "tarha" on otettu). Lappalaiset taas, jotka eivät asuk tuvassa, vaan koassa, kuhtuuvat näitä asuma-huoneitansa käte (kota); josta se Suomen sana "koto" on lähtenyt. Pirtin kuhtuuvat hyökin täppe ja stäpe. Se oisi meillen Suomalaisillen varsin suloinen ja hyötyllinen, niin kielen kuin kansan tiiustajoillen, jos kerran tehtäisiin tarkan tutkistelemuksen näihen Lapin, Viron ja Suomen kieliin välillen, josta meille moni tieto selvisi meijän kielestämme. Se on merkillinen ettei ouk vielä yksikään tähän asiaan puuttuna, joka näyttäis meistä niin luonnollisellen ja tarpeellisellen. Siittenpä vasta nähtäisimme mitenkä sanat ja heijän merkitökset ovat toinen toisestaan vajuneet, ja kuinka hyö ovat ikään kuin sukuisin yhestä kielestä toiseen.

[190] Se on mainittava, että koko meijän Suomalaisessa kielessämme ei ollenkaan tavatak eäntä sch, ehkä sitä kaikissa muissa meijän suku-kielissämme tavataan liiaksikkin. Samaten sanottiin että yksi suku-kunta Hebrean kansasta, eivät olleet hyvät sanomaan sch, vaan sanoivat silloin aina s (Tuomar. kirj. 12. 6)