[191] Merkillinen on että k muutamissa Ruohtalaisissakin puheen-murressa puhutaan niinikkään, nimittäin kuin tj erinomattain Helsingin maassa e.m. brutjet (bruket), myttje (mycke) m.m.
[192] Hään läksi Pietarista jo kesällä v. 1824 pitkin Ladogan rantoja pohjoiseenpäin, ja on nyt jo lähes kolt aastaikaa oleskellut Aunuksen ja Archangelskin kuvernissa. Hänen viimeisessä kirjassansa, annettu Kargopolin kaupunnissa Aunuksessa, s. 18 p:nä viimeisessä Loka-kuussa, kirjuttaa hään meillen näistä hänen matkoistansa. Mitenkä hänen, rospuutan tautta, täytyi syksyllä v. 1825 viipyä 3 kuukautta Soankylässä, jossa hään sillä ajalla opetteliin Lappia. Tästä läksi hään siitten Utsjoen kautta Varangerin -suvannollen, kusta hään keänsiin Kantalahteen tahi Koolan kaupunkiin; josta hään tuli Archangelskiin ja sieltä Meseniin. Kuin hään tästä oli keäntämässään takaisin Archangelskiin, niin hään Touko-kuussa v. 1826 keäntyi tautiin Pinegassa, ja täytyi kaikeks siks kesäks jäähä Archangelskiin, vointuamiseksensa. Siinä kirjutti hään sillä ajalla "tiiustuksiansa niistä Kemin Lapissa löytyvistä Suomalaisista Seurakunnista", joita hään Elokuussa lähetti painuttamaan. Syksyllä (Loka-kuussa) hään keänsiin pohjoisesta eteläiseen, ja oli silloin paraillaan mänemässä Bieloserskiin, kusta hään siitten toas aatteli lähteä pohjoiseen ja itä-pohjoiseen päin. Bieloserskissa varoi hään soahaksensa jotaik tietäksensä, koska tämä kaupunki oli jo lahes 1000 aastaikoa vanha, sillä niin kuin tiijetään, niin Rurikin veli Sineus piti siinä asumasiansa; ja Nestori taas kirjuttaa että se Tschuudalainen (t. Suomalainen) sukukunta Vesj piti tässä peä-asuntonsa. Vielä nytkin asuu tässä ymperillä Suomalaisia kansoja.
[193] Tämä laulu on paperillen pantu Narvan papiltä Fredr. Ludolf Trefurtilta, kuin se näillen paikoillen matkusti, ja löytyy painettu Gadebuschin: Versuche in der Livländischen Geschichtkunde und Rechtsgelehrsamkeit. I.B.V. Stuck p. 13. Hään sanoo itekkin ei ymmärtäneese heijän kieltänsä, vaan kirjuttaneen sitä myöten miten hään taisi kuuntellessaan sitä käsittää. Uskottava on, että sanat sillä tavoin ovat tulleet virhen alaisiksi.
[194] Tahi nykyisissä runomuksissa tahotaan ainoastaan sanoin-sointumista kunkin sanan-juonen viimeisissä sanoissa, tahi sanan polviloissa; meijän Runoissa voaitaan toas sanoin tointumista kussakin sanassa yksissä sanan juonissa; mutta ei viimeisissä, vaan sanoin ensimäisissä polviloissa, joka on meillen paljon luonnollisempi; koska myö puhuissamme karaistamuksellamme aina enin tarkoittamme sanan ensimmäistä polvea. Tällainen sanoin alussa tointuva runomus, on myöskin ennen aikana ollut se vanha Islandilaisten ja Göthilaisten.
[195] Tämä Runomus-laji, kussa yksi sanan-juoni jo luettiin värsyksi, mahtaa olla niistä kaikkin vanhemmista. Tällainen on meijän Suomalaistenkin Runo-soitto, ei sekkään vanhueltaan ouk yhtä sanan-juonta pitempi; ehkä sitä nyt puoltajan kertoamisella tehän kaheksi.
[196] Niin tekivät ne Lappalaiset, joita minä kuulin. Koko heijän laulamuksesta ei selitetty muuta kuin kaks ääntä ja heijän välillä yhtä rönkymistä, sellaista piamittain kuin on porsailla. Jollon-kullon vetivät tätä eänta aivan pitkäksi, ikään kuin sillä oisivat polven kannattaneet.
[197] Myö olemme jo ennen maininut, että Suomalaisten tavoissa ja voatteen parissa tavataan jotakuta, joka ikään kuin muistuttaa, että hyö ovat tulleet iästäppäin (Otava I, p. 23); tässä nähään että Lappalaistenkin laitoksissa on jotaik, joka tarkoittaa sinneppäin.
[198] Näista heijän laulamuksista sano hään yhen olevan tehyn iloisillen asioillen; toisen, suruisillen ja murheellisillen.
[199] Näistä Laestadiuksista, niin se ensimmäinen (joka nyt on Kirkkoherrana Karesuvannossa) on jo hyvin tunnettu hänen harjoituksistaan Heiniin-Tietomuksissa (i Botaniken), ja siitä hänen kirjastansa, jota hään jo Oppivaissa ollessaan painutti, nimellä: om Möjligheten af allmänna uppodlingar i Lappmarken. Stockh. 1824. Toinen heistä tehtiin tänä vuonna Tietous Oppiaksi.
[200] Sitävastoin lausutaan heijän vanhoissa savuissa ja loruissa paljon vanhoista Jättiläistä, jotka hyö kielellänsä kuhtuuvat jättenes, stalo, stourak, ja jotka meijän pohjoisessa vanhimmassa Tarinamuksessamme usseen ilmoittaiksen. Lappalaisten puheen perästä niin olivatten muka mainion isoja ja voimakkaisia ihmis-kapeita; mutta varsin tuhmia ja ihmis-syöpäläisiä; kuitenkin voitti meijän sukulliset heitä aina viisauellansa. Hyö sanoovat heijän asunneen heitä lähellä mehissä ja korvissa ja kantaneen Lappalaisillen sala-vihoo. Näistä luonnottomista ihmisistä, joista Suomalaistenkin vanhoissa kansan-pakinoissa paljon puhutaan, tuloo vastappäin ehkä enemmin puhuttavaksi.