[220] Eipä myö Suomessakaan kirjutamme tätä nenee varsin kannallensa; Myö kirjutamme j (mykkänään) sekä pitkällä että lyhyvellä i, e.m. ja, ai, ehkä eännös on varsin samallainen. Että kirjuttaa häntä erillä nenillä sanoin lopussa, erillä heijän alussa, on meijän mielestämme yks joutava laitos.
[221] Koska meillä tässä ei ouk Venäläisiä neniä niin emme näillä puuttuvaisilla Greekkalaisilla taijak tätä toimittoo. Mutta kyllä kaikitekkin ott' (ott') toimitt' (toimitt'). koir'lla (koir'lla) on niin selvee kuin "otti, toimitti", koirilla (nimittäin jos ' merkihtee yhtä lyhyttä tahi puoleksi katkaistu i ). Samaten sanotaan Savossa sekä "pojan, piian, ajan" että myös poijan, piijan, aijan (ehk ei Tutk. sano tätä ymmärtäväsek) — kumpaisetkin ovat oikeet. Niin ikään erehtyy Tutk. kuin hään moittii sitä, että Toim. on kirjuttanut piiterissja (piiterissä) ja sanoo että se on varsin sotiva Suomen kielen luontoa vasten, ja että ois pitänyt muka oleman Piitarissa. Mutta tämäpä vasta sotii kielemme vasten. Sanonoovathan hyö Hämeessäkin "liiterissä, kinkerissä", j.n.e, ja koska Tutk. tahtoo soaha tätä sanaa oijastanneeksi, niin silloin oisi hänelle ollut suurempi syy muistutella Turun Viikko-Sanomien Toimittajaa, kosta se viisauessansa rupeisi lehissänsä kirjuttamaan "sanomia Pyhästä Pietarborista." Samalla tavalla nuhtelee hään häntä varsin syyttömästi siitä, että hään kirjuttaa niina pjaivina (niinä päivinä), ja tahtoo että se pitäis muka olla "niinä päivinä." Mutta kennen lualla hään vaatii että kaikki pitäis olla kirjutettu Suomen kielen perästä? eihään se siitten oisikkaan omoo kieltä, jos ei ois jossaik eroitus. Jos Tutk. oisi väheekkään tuntenut Viron-Suomea, niin oisi hään muka löytänyt, että tämä Karjalaisten puhe taivuttaiksen Viron Suomeen, kussa ä ja a usseen tavataan yksissä sanoissa, ja varsin tässäkin puheessa; "päivä" on Virk. päva, ja "niinä", niina. Savonkin puheessa sanotaan "tällainen, tämmoinen" j.n.e (liitettyissä sanoissa). Tutk. soimaa sitäkin että Toim. välisten kirjuttaa??? ( nin 3, 8) välistän toas nin ( nin 3, 15.) Tämäpä toistaa ettei hään piä yhtä puhetta toista halvempata; puhuuvatpa ne Suomessakin tätä sanaa sekä pitemmin että lyhemmin, sekä niin että nin; ikään kuin hän, että hään; me, että myö, j.n.e.
[222] Paino-virheiksi luemme e.m. sitä, että hään kirjuttaa Gud, kuin pitäis olla ljud, j.n.e.
[223] Kielen-virheiksi, luemme sitä, että hään p. 152 kirjuttaa murhelliset, kuin pitäis olla murheelliset (ja vieläpä kiittääpi tämän sanan hyväksi).
[224] Kiännös-virheiksi, luvemme sitä, että hään toimittaa sanan kuuntelee Ruotiksi, sanalla han lyder; ehkä se merkihtee han hörer; ja kaatua (falla) on hään toimittanut sanalla försjunka (hukkua)., j.n.e. Mutta ei sillä kyllä, eipä hään ou aina osana oikeakaan lukea kirjasta, koska hään kirjuttaa hiään kussa Toim:lla on gijan (hiän); ja piäälläs, kussa Toim:lla on pijalljas (piälläs); paakkoavaisille, kuin on pakkoiasilla (pakkojasilla); äljgää; kuin on äl'gija (äl'giä); koiryilla, kuin on koirilla (koirilla) j.n.e. Sellaistapa myökin kuhtuisimme huolimattomuuteksi.
[225] Tällainen halu, että pahentaa kaikkia, on viettellyt Tutk. että sotkia ne juuri selvimmät paikat, niin e.m. kuin seisoo: "syntiin kadoneot " (kavoneita), niin hään tahtoo että pitäis olla "syntiin kaatuneita ", ja luetteloo viaksi, ettei Toim. ouk näin muka kirjuttana.
[226] Lovi modus, Käskeväinen, Imperativus; käskeväisessä lovessa, i imperativi modus.
[227] Se ensimmäinen Suomalainen kirja, jota tunnetaan, on painettu v. 1544 ja kuhuttiin: Rucouskirja Bibliasta.
[228] Niin kuin Tutk. ilman mitään perustuksetak moittii kaikkia tässä Karjalaisessa keännöksessä, niin hään toisin puolin kiittää kaikkia meijän Suomalaisessa keännöksessämme (niin kuin luullaan) myöskin ilman perustuksetak, (ilman asian koittelematak.)
[229] Moni luuloo ehkä, että nämät keännökset pitäis kaikki olla välillensä yhteläiset, koska hyö kaikki toimittaavat samat asiat. Sen hyö ovatkin kyllä asian puolesta, mutta kielensä puolesta, tahi tavat millä tätä asiaa toimitetaan (sanat ja sananparret) ovat erinäiset — erinomattain, jos uskaltaisiin (Tutk. luvalla) seurata kunkin kielen luontoa ja puheen-piirosta.