[240] Toimitettu Ruohtiksi, oisi tämä sana-juotos: "Häraf skulle det synas som hade de swårt att uttrycka passiva begrepp (begreppet af ett Passivum) emedan de begagna sig af sina Verba Passiva i förening med Nomina eller pronomina, såsom Impersonella Verber för att genom dem uttrycka aktiva begrepp (begreppet af ett Aktivum)."
[241] Teko-sana (aktivum) supistettu sanasta "Tekevä toimitos-sana." Teho-sana (passivum) kurnittu sanoista "Tehtävä toimitos-sana", vältteämiseksi erinnäisyyttä ymmärtämyksessämme.
[242] Muualla Suomessa sanotaan kummaistakin, (e.m. yksisyyessä) sekä "minä piiskataan" (jag piskas — tehtävänä toimi-sanana) että " minua piiskataan " (man piskar mig — mainittomana toimi-sanana) ilman erottamatak. Sillä ehkä kumpainenkin puhe toimittaa yhtä asiata, on ymmärtämyksessä kuitenkin iso eroitus, siinä että toinen heistä enemmin tarkoittaa sitä jota piiskataan, toinen toas — enemmin tätä piiskuttamista. Vaikka jo monta vuosisatoja tämmöisiä teho-sanoja ja tehtäviä ymmärtämyksiä ovat sekä kielellemme että kirjoihimme sisääntunketut, niin vielä nytkin korvat selittee sananparren " minua piiskataan " olevan (kielensä puolesta) selvempee Suomea kuin sanat " minä piiskataan "; johon muukalaisuuteen (barbarism) Savolainen ei mielellään puutuk. Ja jos toas tarkoitetaan sanat (merkitöksensä puolesta) niin löyvämme siinäkin eroitusta, nimittäin sama eroitus kuin tavataan mitän ja minkän loukaisten välillä (emellan ackusat. partialis och totalis) koska mikä-loukasta tällaisissa sanan-tavoissa käytetään minkän-loukan varaksi. Jos käytettäisiin samat sanat monaisuunkin luvussa, niin havaihtaan että " myö piiskataan " on kyllä kielen puolesta selvee Suomea, mutta merkihtee Savossa toista tykkenään, ja juuri vasta-loatuista, kuin " meitä piiskataan " (muualla Suomessa merkihteevät yhtä). Samatek näissä Karjalaisissa, kussa " hyö piiskataan " ja " työ piiskataan " sanotaan, kuin Savossa sanotaan " hyö piiskoavat " ja " työ piiskoatten." Koska nyt merkitöksensä suhteen sana "minua piiskataan" ei toimitak juuri yhtä ymmärtämystä kuin sanat "minä piiskataan" (joka puheenparsi, muutoinkin kielensä puolesta, ei ouk kunnollista Suomea) sillä minä ja minua tarkoittaa eri ymärtämystä, niin Savolaiset ja Karjalaiset, jotka mielellään tavoittaavat puheellansa käsitteäksensä pienimmiäkin ymmärtämyksiä, eivät ouk tahtona olla näistäkään vajoolla. Se näyttää kuin oisivat variten vasten täks tarpeheksi synnyttäneet vara-sanoillensa uuven loukkaan, jota ei vielä yksikään meijän kieli-kirjuttajoistamme lie hoksanut, ja jolla Suomeksi toimittaavat sitä mitä toiset kielen-sortamisella hakeevat tehosanoillaan. Sentähen kuin muualla Suomessa sanotaan (yksisyyen luvussa) " minä piiskataan, sinä piiskataan, hään piiskataan" (jag piskas, du piskas, han piskas), joka sanantapa ei ouk Suomalainen, niin Savossa sanotaan: " minut piiskataan, sinut piiskataan, hänet piiskataan" (joka on juuri parasta Suomea). Samatek, sanotaan myös (monaisuuen luvussa) " meijät piiskataan, teijät piiskataan, heijät piiskataan" (vi piskas, ni piskas, de piskas) kuin muualla Suomessa sanotaan " me piiskataan, te piiskataan" &c. Niin kuin taivutellaan olevassa ajassa, niin taivutellaan myös olleessa ajassa " minut piiskattiin, sinut piiskattiin" &c. Niin vaston niin sanalla "minua piiskataan, sinua, piiskataan" (man piskar mig, man piffar dig te) on Savossa sama merkitys kuin muuallakin; niin että jos sanotaan "minua piiskattiin" niin silloin minua ei lyötiin niin paljon, eikä niin kovin, kuin koska sanotaan "minut piiskattiin." (Tästä ja muutamasta toisesta ennen ei keksittäneistä sanan-loukaista puhutaan vasta enemmin). Puhuissamme Norjan Suomalaisten kielestä, olemme kohta löytävinnä vielä merkillisemmän tapauksen puheessamme, nimittäin: hänessä alustapäin ei myöskään löytynnen teko-sanoja, jos ainoasti mainittomia; eli että meijän nykyiset teko-sanat, alustapäin eivät olleet muuta kuin supistetuita mainittomia, joita silloin käytettiin, ilman taivuteltamatak, varsin mainittominna toimi-sanoina.
[243] Tässä se lähestyy Lapinkieltä, kussa sanotaan mije (myö, mie) mijen (meijän) miji (meille) j.n.e. Muuton niin, tästä Karjalais- kielen venäjän-loatuisesta kirjuttamisesta, en saatak oikeen sanoa luetaanko sitä hijät, hiejät, vai hieät.
[244] Vatjalaiset taitaa tässä loukassa heitteli polven un, josta syntyy min, heijän puheessa; Virolaiset lyhenteevät kovin paljon, hyö sanoovat mo (ja minno ). Samaten teköövät Lappalaiset, jotka pohjoisimmissa Lapissa sanoovat mo ja mei, voan eteläisimmissä mun. — Niinikeän sanoovat nämät Karjalaiset millen-loukassa (i dativen) mivla, t. miula; Suomalaiset, minulle, mulle; Vatjalaiset, mille; Virolaiset, mulle, mul, minnule, minnul; Lappalaiset, munji, munjen, j.n.e. Sillä tavoin sanoovat Karjalaiset myöskin schivn, schiun; Suomalaiset, sun, sinun; Vatjalaiset, schin; Virolaiset, so, sinno; Lappalaiset, to, j.n.e.
[245] Kirjasta H kaine diatheke;, pain. Strengnäsissä 1758. 4 p.
[246] Jota luetaan kirjassa "Nya Testamentet, med stående stilar". Andra Upplagan. Stockholm, 1817. 2 p.
[247] Suomalaisesta Uuesta Testamentista, painettu Turussa, v. 1820. 1 p. ("Suomen Biblia-Seuralda toimitettu.")
[248] Pieä, "luku" (Ruomalaisten Caput ). Tämä Karjalaiselta sepitetty sana toistaa jo, niin kuin monet muut, mitenkä se uusiin sanoin synnyttämisellä on tahtonut vältteä käytteä Venäläisiä, eli muita vieraan-kielisiä puheita — Karjalaisessa kielessä.
[249] Luc e.m. Åbo Tidningar 1778, p. 174; Matth. Gottlunds Försök till en omarbetad Finsk Tolkning af Apostl. Sändebref, jemte anmärkn. öfver nu brukeliga Finska öfversättningen, esipuheessa p. IV.