[255] Tässä ei puhutak juuri näistä nykyisistä miehistä, mutta jo mäntyistä: sillä eipä tiijä vielä yksikään, mitä miehet meijän aikuiset aivoavat. Erinomattain tuloo meijän kiitoksella muistaman tätä meijän nykyistä Peä-Piispoa, joka, sekä toimeensa että oppinsa suhteen, on kaikista mainittava. Hänen monet kansalliset että tievolliset ansiot, valaistamisessa meijän Tarinamuksemme, hänen vehkeet tässä meijän Uuen Virsikirjan toimituksessamme, m.m. tuntoo jokainen; eikä sekkään yksin jouvak kaikkiin paikkoin! Oisihan se mahotoin voatia yheltä mieheltä tarvista monen tuhannen.
[256] Minun tekisi juuri pahat mieleni, jos minä näillä viattomilla sanoilla oisin suututtanut meijän kunniallista Pappis-seätyä, jotama kunnioitan, ja josta on montaik kunnollista. Minä pitälen heijät arvossa, mutta pitäisin vielä isommassa, jos yhistäisivätten taitonsa toimittamaan meillen Jumalan sanaa selvemmäksi. Luulen myöskin kunkin totinen ja hurskas-mielinen heistä, pitävän minun kanssani yhtä puhetta, halaissamme samoa toivotusta. Sillä yhtä asiatahan myö ajamme, kansan valaistusta, henkellisissä että moallisissa. Työ haetten tätä viran puolestanne; minä, poika, ilman palkatak. — Minä pien papit arvossa, liijaksikin Suomalaiset: minä annan kullenkin kunniansa; mutta rakastan totuutta. Amicus Plato, amicus Aristotiles, sed magis amica veritas.
[257] Tok' löytyi silloinkin Suomessa mies, joka yksinään uskalsiin paneita näitä aikomuksia vastaan. Se oli Juvan pitäjän muinonen Rovasti Matthias Gottlund, isä vainooni, Osallinen sekä meijän Suomalaisesta Biblan Toimitus-kunnasta että Uuen Virsikirjan Toimituksesta. Kirjassansa tällen Keis. Suom. Biblan Toimituskunnallen, kirjoitettu 4:nä Moalis-kuussa v. 1816, ponnisti hään juuri kovasti vastaan tätä Roamatun uutta painattamista, virheineen, vikoineen. Hään sanoi, jos aivoatten aikoin soattaa tätä jaloa ja mainionta tarkoitusta, levittämään Suomessa laveampata Jumalan sanan tuntemista, Roamatun julkinaisemmalla lukemisella, niin elkeätte hätäilkee! Tehkeemme tätä kunnollisesti, oikaistamisella ja tarkalla tutkistamisella meijän Suomennoksemme perustuskielen kanssa. Levittäkee tämän Jumalisen sanan selkiännä, ei selittämättömänä; ja kylvälkee tätä pullasta siementä — voan ei pujoja eikä ohtakkeita. Asettakaamme toimeellisia miehiä, jotka perin-pohjin perkaavat, ja uudestaan selvällä kielellä toimittaavat meillen, näitä Roamatun kirjoituksia! Siitten vielä vastaik meitä kiitettäisiin ja siunattaisiin. Ainoasti sillä tavoin hyövytetään ja valaistetaan kansakuntoamme; mutta levittämisellä näitä kunnottomia Suomenuoksiamme, mänöö koko laitoksemme tärviöllen.
Kejs. Suomen Biblan Toimituskunta otti näitä sanoja korvihisak, ja lykkäisi asian molempahan Pappis-Neuoittelemuksehen, — heijät muka kuultaksensa. Ei ollut aikoakaan, ennen kuin jo tuloo kirja Porvon Pappis-Neuoittelemukselta Isällen, kysellen: oliko hänellä muka lupa moittia tätä vanhoa Ruotin Kuninkaalta ja Valtakuntain Seätyiltä jo kerran hyväksi kahottua ja vahvistettua Suomen Roamattua; käskein häntä havilla Neuoittelemuksellen julistamaan millä pakolla hään oli voativa tätä uutta tutkistelemista, vanhasta Suomalaisesta Biblan-keännöksestä?
Mutta Ukko ei puhuna tuuleen, eikä juoksut joutavista. Hään oli jo nuorra ollessaan (Kappalaissa, Porvossa) Ruohiksi uuestaan toimittanut Esaiaksen ja muutamien toistenkin Ennustajoin käsitekoja; ja siitten — juuri näinnä viimeisinnä vuosinua (Kirkkoherrana Juvalla) oli hään jo kahteen tottiin Suomentanut pian koko vanhan Testamentin. — Silläpä hään hyvin tiesi mitä vanhoa Suomentamustamme vaivais. Päivällä hänen oli tapa, pitämään huolta tämän ison pitäjän toimituksesta; mutta yöllä, muihen liittäissä levollen, työskenteli hään näissä henkellisissä harjoituksissa. Näytteeksensä Pappis-Neuoittelioillen hänen ei lähteneen tyhjästä, lähetti hään heillen monet arkit, täpö-täynneet maineista (af citationer) vianalaisesta kielen käyttämisestä Roamatussamme; ja, koitteeksi, toimitti heillen myös uuen Suomentamuksen 3:mesta ensimmäisestä Luvusta Poavalin kirjasta Ruomalaisillen. Pappis-Neuoittelemuksen vastaus tämän peälle, annettu samana vuonna 12:nä päivänä Loka-kuussa, on varsin merkillinen, ja kuuluu näin: jos kohtakin jotakuta löytyisi Roamatussamme, joka tarvihtisi ehkä oikastamista, niin Pappis-Neuoittelemus ei kuitenkaan käsittänyt semmoisia vaikuttamuksia (?) jotka voatisivat paremman Suomentamuksen, liijoittenkin koska nykyinen Suomalainen Biblan-Keännös toella luetaan olevan yksi niistä pareimmista Roamatun tulkkimisista (?!) Kuitenkin ei ollut hänellen kieltoa, omalla kustannuksellaan painottamasta moitteitansa ja Suomentamuksiansa Kielen-tiijustajoillen tutkittaviksi; eli toisilla sanoilla: hyö tahtoivat, että hänen (ainoasti koitteeksi muka muillen) piti yksinään aikoin soamaan, ja omalla valallaan toimittamaan, tätä yhteistä tarvista, johon koko pappiskunta ei tahtona eikä pystynä puuttua; ja jota ei vielä missäkään moailmassa (minun tietäksein) on saatu toimeen yksinäisellä rahan-neuvolla (lue tästä Esipuhettansa, kirjassa: Försök till en Omarb. Finsk Tolkn. &c. p IV.) Tätä annettiin hänellen kehoitukseksi tästä hänen laveammasta Suomen ja perustuskielen tutkimisesta. Kostoksi hänen aivotuksesta, soaha Jumalan sanan selvällä kielellä toimitetuksi, ja palkaksi monen vuotisesta harjoituksistaan, näissä toimeissaan, syytettiin niitä tyhjiksi ja joutaviksi, kiittäin tätä vanhoa kirjotusta, joka ei parannusta tarvittu. — Mitähän, jos oisivat oikeen ymmärtänneet käyttää Ukon peätä ja tointa? Silloin se oli heillen tarjoolla — ei nyt eneän.
Näytteäksensä kullenkin selvällen kirjanlukiallen, hänen ei turhaan ruvenneen kehoittamaan parempaan kielen-harjoittamiseen, julisti hään, aluksi, muistutuksiansa Apostoleitten kirjoin Suomentamisesta, ja sovitti tähän (ainoasti koitteen vuoksi) omankin keännöksensä, ymmärtäväisiltä tutkittavaksi. Näitä painettiin Turussa vuonna 1821 (lue tästä Esipuhettamme I:seen Osaan p. XIII); mutta hään kuoli jo syksyllä samanna vuonna. Hään oli muutamia vuosia tätä ennen, ilman itekseen, uuestaan Suomentanut ne neljän jaloimman ja kahentoista pienemmän Ennustajan kirjat; ja vuotta ennen kuoltuaan, suomenteli hään heitä vielä toisen kerran, ynnä muita Vanhan Testamentin kirjoituksia, kirjuttain muistutuksiansa kunkin kirjan lopullen. Mulla on kumpainenkin näitä hänen käsi-tekojansa, varsin puhtaanna, hänen omia kirjuttamiaan, toinen 71, toinen 173, arkkia, paksuueltaan. Tämän toisen heistä oli hään jo v. 1820 lähettännyt Turkuun painattavaksi; mutta kuoltuaan noutin minä sen sieltä pois, koska perellisten varat ei yltynyt semmoisiin kustannuksiin. Eikä aikakaan ollut vielä lähestynyt, Suomenmoassa, matkaan soattamaan tämmöisiä toimituksia henkellisissä. Hyö olivat vasta silloin (varsin äsken) havainneet tarpeelliseksi toimittamaan itelleen uuen Suomalaisen Virsikirjan. Puutokset Roamatussansa eivät keksineet (eivätkä vielä keksi) ja puhua heistä piettiin Jumalattomaksi, milt'ei mielettömäksi. Tämäkin miesi eli ennen aikaasek, ja tunnetaan tuskin omassa moassa, kuin häntä muissa maissa kunnialla mainitaan (lue e.m. Rosenplänterin Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache, Esipuhettansa 18:neiseen Osaan, VII p.)
Poisi on vanha jo vaipunut! Mutta joka peri hänen verensä, peri myös hänen mielensä; ja jos kohta minun täytyy tuosta kärsiä, niin en kuitenkaan maltak olla innoittelemasta moamiehiäni — samaan henkelliseen tarkoitukseen. Jos tällä tutkimisellani olen joksikin johattanut teijät tielle, niin se olkoon minun mielen nouteeni!
[258] Niinpä se tahtoo usseemmittain olla, että miesi yksi toimeellinen saattaa enämmän aikaan, kuin koko joukko toimittamattomia.
[259] Kuin kuulen Bibla-Seuroin selityksistä vuosittain ylösluettavaksi, miten monta Suomalaista Bibeliä ja Uutta Testamenttia ovat ympäriin levittänneet, niin olen oatellut itekseen: voi toki, kuin ois tehty työtä kunnollista!
[260] Minä tahon vielä kerran muistutella, minun ei niin millään tavalla moittineen Roamattua, jos ainoasti tavan millä lailla se on meille Suomennettunna. Jokainen mahtaa ymmärteä tässä olevan iso eroitus; sillä erittäin on soimata Jumalan sanaa, erittäin ihmisten ymmärtämättömyyttä. Jos viha-mies sanoo: minun kuitenkin näillä moitteilla tehneen tämän Jumalisen kirjan halvaksi ja arvottomaksi yksintapaisen kansan silmässä; — niin sanotkee, että se on valeh! Minä on antanut tälle kirjalle isomman ja suuremman arvon, sillä että olen selittänyt, mitä hänessä löytynöön sopimatointa, ymmärtämätöintä, ja hulluusti toimitettunna — ei oleva Roamatun vika; mutta hänen Suomentajoihen. Jos sanotaan: minun torunneen pappiloita, niin enhään minä ouk muuta tehnyt, kuin päivittänyt elleivät ole oikeen meille selittäneet ja Suomentaneet Jumalan sanaa. Paheksiihan sitä jokainen! Jos tästä tahottaneen minua syyn alaiseksi — niin olkoon asia riitamies! Nopeemmin mä koston ja kiitoksen luulisin tuosta ansainneen — ei vihan ja vainon.