Samalla tavalla läksivät myös lukemaan taakseppäin, nimittäin:
Tämä vuosi, t. tänä vuonna (detta år, i år)
Viimeinen t. männyt vuosi, e. männä vuonna, (sista året, sistledne år, i fjol). — Virk. mullo[110]. — Lapk. tibma.
Toinen vuosi t. toissa vuonna t. vuotta siitten (andta året, förra året, förledne år, ett år tillbaka). — Virk. tunna mullo (toinen mullo).
Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. kaks aastaikoa siitten, (tredje året, tvenne år tillbaka e. sedan) — Virk. takka tunna mullo (toisen mulloh taaksee).
Neljäs vuosi t. kolme vuotta siitten, (fjerde året, tre år sedan). — Virk. ennen takka tunnu mullo (ennen toisen mullon takoo) j.n.e.
Kuin puhuvat muinoisista ajoista, ja silloin tahtovat tarkoittoo jonkun vissin vuuen, niin eivät lähteneet meijän tavalla lukemaan Ristuksen syntymästä, vein paisumuksesta, tahi Ruomin rakennoksesta, vaan tarkoittivat silloin aina sitä lähimmäistä sota-vuotta, tahi jos ei sellaista löytynnä, niin ottivat jotakuta toista merkillistä vuotta, jota kaikki hyvin tunsivat, ja läksivät siitä lukemaan tuonemmaksi tahi tännemmäksi, sitä myöten mitenkä asia voatii. Tällä tavoin lukoovat hyö vielä nytkin vuosiansa, niin että harvoin saat kuulla heijän sanovan e.m. vuonna (jälkeen Vapahtajan syntymästä) yksi tuhatta, kaheksan satoo ja yheksen, vaan sanoovat silloin aina viimessä sota-vuonna.
Samalla tavalla sanoovat hyö e.m. kolme vuotta jälkeen Lappeenrannan tappelusta[111], joka merkihtee vuonna 1744; vuotta ennen Kyröntappelusta[112], joka merkihtee vuonna 1713; Suurinna pakko vuosinna, joka merk. vuuvet 1695, 1696 ja 1697. Rutto kesänä, joka merk. kesällä vuonna 1711. Toissa sota aikana, joka merk. vuuvet 1788 jt 1789. j.n.e.[113]
Kaikki nämät ajan-luvut on alustapäin luettu päivän kulusta, tahi vuuen juoksusta. Se oisi tyhmästi luulla vanhoin Suomalaisien ei ottaneen kuustakin jota kuta merkkiä, jonka hyö aina päivän peästä silmillänsä käsittivät, ja josta hyö vielä nytkin ajan-luvussansa pitäävät suurta mahtia.[114] Ei ouk mikään kansa niin typerä ettei ouk hoksanna kuun välisten paistavan, välisten toas pimenevän; ja että se vissin ajan peästä aina kuumottaa entisellä kohallansa. Tätä aikoo jolla kuu oli moata kieritellyt, ja jota luetaan 27 päiväksi, 43 pieneksi ja 7 pikkuksi, eli lähes neljä viikkoo, kuhtuivat vanhat Suomalaiset kuukauveksi (en periodisk månad). Mutta jos ne ovat näitä vuuessa lukeneet, tahi erinimellä nimittänneet, sitä emme saata vissisti sanoa.[115]
Ikään kuin hyö jakovat vuovokauensa kahteen osaan, päiväiseen ja yön-aikaan, tahi niin kuin hyö jakovat vuosikauensa kahteen osaan, kesäiseen ja talviseen aikaan, niin jakovat myöskin kuukauensa kahteen osaan, nimittäin kuutaman ja kuuttoiseen aikaan.